Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Arkisto helmikuu 2017

Terveys ja sairaudet,Yksineläminen,Yleinen

Menee niinkuin menee

27.02.2017, lila46

Lunta on tullut hiihtolomien ja laskiaisen viettäjien iloksi. Mutta toisille iloinen asia tekee toisten elämän entistä hankalammaksi. Katsoin pitkästä aikaa Perjantai-keskusteluohjelman, joka oli  (vaihteeksi) sekä mielenkiintoinen ja koskettava. Talvi tuntuu mielestäni vuosi vuodelta pidemmältä ja raskaammalta kestää, vaikka jonkinlainen luukku onkin täällä kalliissa kaupungissa. Kun ajattelee, minkälaista asunnottoman elämä voi olla tässä ilmastossa, tuntuu sietämättömältä, …

Kulttuuri,Ulkomaat,Yleinen

Maailmanvalloitus

25.02.2017, lila46

Sinnittelin hereillä ja katsoin Ulkolinjalta keskiviikkoiltana (nähtävissä myös Areenassa) läntiselle maailmalle merkityksellisen kumppanin, ökyrikkaan öljyvaltion, Saudi-Arabian ”maailmanvalloituksesta” kertovan raportin. Kyllähän minä sen olen havainnut, että matkustipa nykyään mihin hyvänsä, ainakin suuremmista kaupungeista löytyy moskeijoita. Ohjelmassa kartalta näytettiin, mihin kaikkialle saudit ovat jo ehtineet rahoittaa ja pystyttää (sunni) suurmoskeijoitaan. Eipä sellaista maailmankolkkaa ollut, jonne he eivät …

Kulttuuri,Ulkomaat,Yleinen

Oma maa on paras?

23.02.2017, lila46

Viron itsenäisyyspäivän (24.2.) edellä luin Hesarista jutun virolaisista paluumuuttajista. Kyllä, sellaistakin tapahtuu nyt, että jotkut lähtevät Suomesta vapaaehtoisesti takaisin kotimaahansa. Silti muutto Virosta lahden tälle puolelle on edelleen suurempaa kuin paluumuutto takaisin, luulisin. Joka tapauksessa Viron asukasluku on kasvanut viime aikoina.  Elintaso naapurissamme on parantunut ja palkat sekä lapsilisät nousseet. Paluumuuttajia odottaa yleensä velaton ja …

Ulkomaat,Yksineläminen,Yleinen

Vaikka väkisin

21.02.2017, lila46

Kova on tunku Eurooppaan Lähi-Idän lisäksi Afrikasta. Ei kateeksi käy ihmistulvan vastaanottavia rantavaltioita, jotka ennestäänkin kamppailevat omien talous- ja muiden ongelmiensa kanssa. Kreikka ja Italia ovat saaneet osansa laittomien maahantulijoiden virroista pakolaisten lisäksi. Espanjasta on ollut vähemmän uutisia, tähän asti, kunnes paine Espanjan ja Marokon rajalla Ceutassa on käynyt kestämättömäksi.  Portugalista en ole kuullut mitään, …

Kulttuuri,Ulkomaat,Yleinen

Ihan susi

17.02.2017, lila46

Suomessa sanotaan, jos joku tuote on huono, että tulos on ihan susi. Erityisestihän meillä ihmetellään rakentamisen huonoa laatua hometaloineen. Ihan sutta tehdään.  Samoin, jos joku asia mokataan sanotaan, että juttu ryssittiin. Palaan vielä vironvenäläisen Andrei Hvostovin kirjoitukseen ”Ryssäksi tehty”. – Kirjoittaja sanoo, ettei tiedä muuta niin monimerkityksellistä ilmausta kuin vironkielen ”vene värk”, joka tarkoittaa ”ryssäksi …

Kirjallisuus,Ulkomaat,Yleinen

Tähän on tultu

15.02.2017, lila46

Meneillään on (taas) helmikuinen virolaisen kirjallisuuden viikko, jolloin tapahtumia ja kirjailijatapaamisia on ympäri Suomea 13.-16.2.2017. Luin eilen viikkoon liittyvää Helmi-julkaisua, jossa  esitellään virolaisia kirjailijoita ja heidän teoksiaan. Lehden lopussa olikin erittäin mielenkiintoinen juttu, nimittäin vironvenäläisen Andrei Hvostovin teoksesta ”Sillamäe Passioon” viimeinen luku ”Ryssäksi tehty” (suom. Sanna Immanen). Olen muistaakseni kirjoittanut Hvostovista ennenkin. Hänen kirjoituksensa laittoi ajattelemaan monia …

Luonto ja kasvit,Matkailu,Ruoka ja ruokavaliot,Yleinen

Syöminen ja muoviset eväät

12.02.2017, lila46

Onhan niitä nälänhätiä ollut paikallisesti ja laajemmastikin kautta historian. Sotien aikana ja muutenkin, koska tuonti ei pelannut niinkuin nykyään. Ruoan puute karsi tehokkaasti köyhimmän kansanosan. Varsin epätasa-arvoiselta näyttää nytkin: siinä missä pohjoisella pallonpuoliskolla tärvätään ruokaa roskiin ja kehitetään hävikkiruoan käyttöön ja jakeluun erilaisia uusia tapoja, etelässä taas ilmastonmuutos aiheuttaa laajalti ruoanpuutetta. Pohjoisessa viljelymahdollisuudet ovat huonot …

Kulttuuri,Matkailu,Ulkomaat,Yksineläminen

Ihmispaljous ja virallinen totuus

08.02.2017, lila46

Pekka Mykkänen HS 8.2.2017 kirjoitti: ”Muslimeihin ja muihin maahanmuuttajiin liittyviä ongelmia hyssyteltiin, koska ei haluttu leimata suurempaa kunniallisesti elävää väkijoukkoa. Mielestäni asioiden suhteellistaminen on vastuullista sekä reilua, ja kansanryhmien syyllistäminen yksilöiden virheistä väärin, mutta oheistuotteena on kylvetty epäluottamuksen siemen.” (linkki alla) – Juuri niin,epäluottamus kytee pelon lisääntyessä, kun asioista puhutaan vain itseään parempina ihmisinä pitävien …

Kirjallisuus,Terveys ja sairaudet,Yleinen

Ei ole hääviä

04.02.2017, lila46

Aamulla katselin syrjäsilmällä Vasemmistoliiton Li Andersonia televisiosta. Taas kerran ajattelin, että hän on harvinaisen järkevä nuori nainen, vaikken välttämättä hänen poliittisen suuntauksensa kanssa olekaan samaa mieltä. (Sitten joskus) tulevassa Sote-uudistuksessa on paljon vikaa vanhan ja köyhän ihmisen kannalta. Kyllä yksilö siinä pyörityksessä katoaa ja suuret monikansalliset yrityksen kahmivat voittoja minkä kerkiävät. Vaikeaksi menee eläkeläiselle suunnistaa …