Lainaa.com

Arkisto joulukuu 2015

Luonto ja kasvit,Yleinen

Kaikkein paras jouluvalo

30.12.2015, lila46

Luonto järjesti yllätyksen ja tämän ankean syksyn kaamosmasennuskin hälveni nopeasti, kun jouluna sai nauttia kauniin aurinkoisista päivistä. Kevyt ensilumikin satoi ja jäi maahan. Mutta, kaikkein eniten nautin illalla taivaalle ilmaantuvasta kullanvärisestä mollukasta, joka oli paras jouluvalo ikinä. Harvoin on jouluna täysikuu. Nyt sai kuutamosta nauttia monena iltana ja yönä ja eilenkin vielä näkyi kirkas puolikuu …

Ruoka ja ruokavaliot,Ulkomaat,Yleinen

Yli aaltojen ja rajojen

22.12.2015, lila46

Haa! Tänään onkin vuoden lyhyin päivä. Luulin sen olleen jo eilen, niin pimeää oli koko ajan. Tänään sensijaan on ”aurinkoista”, ainakin idässä on outo valonkajo. Pystyin jopa sammuttamaan keinovalot sisältä muutamaksi tunniksi. Joka tapauksessa, kyllä se tästä vielä valoisammaksi muuttuu, huomenna päivä on jo pikkiriikkisen pidempi… – Viikonloppuna luin lehdestä (HBL), että Norjaan on saatu …

Yksineläminen,Yleinen

Oma vika

21.12.2015, lila46

Kaikkihan tässä elämässä on omaa vikaa. Köyhyys ainakin, sen myönnän omalta kohdaltani. Olisi heti nuorena pitänyt tajuta, mitä haluaa ja mihin haluaa tähdätä. Mutta ei, elämä tuntui siinä vaiheessa niin pitkältä ja tulevaisuus kaukaiselta, että vuosia, jopa vuosikymmeniä, kului päättämättömänä haahuillessa ja omaa paikkaa elämässä etsiessä. Nyt tajuan, että nuoruus on elämän ensi-ilta, eikä mikään …

Ulkomaat,Yleinen

Aina löytyy reitti

18.12.2015, lila46

Tänään on pimeyttä riittänyt. Vettä on satanut aamusta alkaen, eikä pienintäkään valonkajoa ole taivaalla näkynyt.. Ei ole ihme, että mieli synkistyy edelleen tässä ilmastossa. Harvoin olen näin intensiivisesti odottanut tammikuuta ja piteneviä päiviä. Kaikkinaisessa synkkyydessä uutisia kuunnellessani ajattelen, että totuus on se joka häviää ensimmäisenä. Lakeja on helppo kiertää, kun sen taidon osaa. Aina löytyy …

Yleinen

Heiluu muutkin kuin nyrkit

16.12.2015, lila46

Nyt se on tullut, nimittäin liukkaus, ainakin täällä meillä päin. Se on paha asia jaloilleni ja terveydelleni, varsinkin pimeään aikaan, kun ei näe niin tarkkaan mihin astuu. Toisaalta, maa on paikkapaikoin valkoinen ja se on hyvä asia, koska pimeys lieventyy edes hivenen. Ihmisiin ja heidän tekemisiinsä liittyvissä kysymyksissä rajanveto hyvyyden ja pahuuden välillä on erittäin …

Ulkomaat,Yleinen

Mä lehden luin

15.12.2015, lila46

Ilmaislehti Metro näyttää Ruotsissa ilmestyvän lauantaisinkin. Poimin 12.12.2015 -lehden laivaterminaalista mukaani ja siinä olikin mielenkiintoisia juttuja jouluruokareseptien ja muun jouluisen lisäksi. Artikkelissa ”Danmark vill beslagta flyktingars värdesaker” kerrottiin, että poliisi alkaa takavarikoida turvapaikanhakijoilta arvoesineet hakemusprossessin aikaisen toimeentulon takaamiseksi. Turvapaikanhakijalle saa jäädä: kännykkä, kello, vihkisormus ja käteistä rahaa 3000 Tanskan kruunua eli noin 400 euroa. Loput …

Matkailu,Ruoka ja ruokavaliot,Ulkomaat

Hyvän sään aikana

14.12.2015, lila46

Täällähän on vietetty varsinaista joulunajan ”superviikonloppua” runsain tapahtumin ja valaistuttukin on, Lucia-kulkueen ja ensi lumen ansiosta, sillä välin, kun käväisin Tukholmassa. Olin varannut laivalipun  mielellä, että en lähde, jos myrskyää. Ei myrskynnyt ja Tukholmassa oli melko kaunis, tosin viileä ilma, ja jotakin mannaryynin kaltaista sateli hissukseen taivaalta. –  En tiedä, maailma on muuttunut siltäkin osin, …

Ruoka ja ruokavaliot,Yleinen

Synkkää joulunaikaa

12.12.2015, lila46

Kävin eilen kahdessa glögitilaisuudessa, aamulla oli mehu- ja illalla viiniglögiä. Tilaisuudet olivat niinkuin ennenkin, mutta entistä totisempaa porukkaa niissä oli. Illalla tajusin, että tuntui siltä, kuin olisin vasta eilen ollut edellisen kerran vastaavissa tilaisuuksissa. Vuosi oli hujahtanut vielä nopeammin kuin edelliset. Eipä koskaan ennen ole jouluun valmistauduttu nykyisenkaltaisissa olosuhteissa. Maassa liikkuu vapaana 300 mahdollista terroristia, …

Ulkomaat,Yleinen

EU betalar..

10.12.2015, lila46

Nyt tekisi kyllä mieli sanoa: ”Mitäs minä sanoin?” ja sanonkin. Kysyn myös: miksi eivät poliitikot Suomessa tajua ja myönnä sitä, minkä tavallinen yksiön mummo yksinään näkee ja ymmärtää? Eivät tänne köyhimmät lähde vaeltamaan, koska heillä ei ole rahaa maksaa ihmissalakuljettajille. Sen lisäksi, että EU elättää kyytä povellaan, se tekee massiivisen karhunpalveluksen lähtömaille. Sitten joskus, kun …

Terveys ja sairaudet,Yksineläminen,Yleinen

Epäpätevyys ja muistamattomuus

09.12.2015, lila46

Samaan aikaan kun nykypoliitikot möläyttelevät julkisuuteen komentteja  ja tekevät päätöksiä, jotka yhdessä paljastavat heidän epäpätevyytensä nykyisiin hommiinsa, kansa saa rauhassa vanheta omissa oloissaan. Suomessa joka vuosi muistisairauteen sairastuu 13 000 ihmistä. Onko hyvää kotihoitoa, että ainoastaan satunnaisesti sosiaalityöntekijä löytää kotonaan riutuneen ja nälkiintyneen muistisairaan, joka ei ole enää osannut avata oveaan? Ja sitten näitä muistisairaita …

Terveys ja sairaudet,Yksineläminen,Yleinen

Valinta toimii

08.12.2015, lila46

Linnan juhliin saavat osallistua virkansa puolesta seuraavat ryhmät (vuosi vuoden jälkeen): hallitus, kansanedustajat, europarlamentaarikot, diplomaatit ja korkeimmat virkamiehet, heidän joukossaan ei karsintaa kutsujen jaossa suoriteta. Sen sijaan köyhiä voi jaotella, ryhmitellä, kutsua ja karsia erilaisten kriteerien mukaan. Nyt Helsingin kaupunki aikoo jaotella, kuka tarvitsee ja saa julkista terveydenhoitoa, sen mukaan, kuinka hyvin pärjää arjessaan. Häviäjiä …

Yksineläminen,Yleinen

Onko aihetta

06.12.2015, lila46

Henkilökohtaisesti kyseenalaistan itsenäisyypäivän vieton, ensimmäistä kertaa eläissäni. Onko täällä aihetta ja onko täällä todella varaa juhlia itsenäisyyttä nykyisessä mittakaavassa? Perinteet jatkuvat: juhlajumalanpalvelus (valituille), paraati (sotahulluille) ja juhlat 2000 (valioyksilölle) presidentin linnassa. Rahvas katsokoon televisiosta parempiosaisten juhlintaa. Katsottu on: vuosikymmenet siellä juhlivat yhdet ja samat ja toiset yhdet ja samat saavat tyytyä katselemaan. Kutsua pitopöytiin heidän …

Yleinen

Oppineessa seurassa

04.12.2015, lila46

Tässä vettä lotisevassa pimeydessä on vaikea iloita tai innostua mistään. Vaatii suurta voimanponnistusta aloittaa mitään  tehtävää, eikä vain siirtää sitä valoisammalle ajalle. Ja valkeuden tullessa pitää aikaa käyttää ulkoiluun… Mutta, yksi päivä tänä synkkänä ajanjaksona valaisi koko viikon. Silloin oli kaiken lisäksi viikon ainoa aurinkoinen päivä! Olin väitöstilaisuudessa Otaniemessä, ensimmäistä kertaa elämässäni. Onneksi akateemisuus on …

Yleinen

Helsinki on turvallinen, vai..

03.12.2015, lila46

Viime lauantaina meitä oli pienehkö joukko kirjallisen iltapäivän viettäjiä odottamassa opastamme, kirjailija Antti Tuomaista Sörnäisten metroasemalla. Eipä siinä kauan tarvinnut odotella, kun tunnelissa käynnistyi (siellä) normaali tapahtuma. Jokapäiväistä Piritorin väkivaltaa maan päällä ja maan alla. Ei siellä mamu-raiskaaja tällä kerralla ollut naisen kimpussa, vaan painijat olivat molemmat kantasuomalaisia. Vartija meni komentamaan suurikokoista känniläistä, joka oli …