Lainaa.com

Kulttuuri,Ulkomaat,Yleinen

Oma maa on paras?

23.02.2017, lila46

Viron itsenäisyyspäivän (24.2.) edellä luin Hesarista jutun virolaisista paluumuuttajista. Kyllä, sellaistakin tapahtuu nyt, että jotkut lähtevät Suomesta vapaaehtoisesti takaisin kotimaahansa. Silti muutto Virosta lahden tälle puolelle on edelleen suurempaa kuin paluumuutto takaisin, luulisin. Joka tapauksessa Viron asukasluku on kasvanut viime aikoina.  Elintaso naapurissamme on parantunut ja palkat sekä lapsilisät nousseet. Paluumuuttajia odottaa yleensä velaton ja remontoitu omakotitalo, joka on hankittu Suomen vuosina ja remontti hoidettu kotimaassa lomailtaessa. Kun ottaa huomioon Suomen kalliit asumiskulut, ei elintaso paluumuuttajilla romahda. Suomesta on otettu irti kaikki mitä on voitu ja sen jälkeen hyvillä mielin muutettu takaisin Viroon. (Ja onhan Suomesta tulossa eläkettäkin aikanaan.) Lasten kielitaidon säilymistä käytetään usein muuton perusteena. Hesarin jutusta käy ilmi, että perheen Espoossa koulua käyneiden lasten luokalla oli ollut vain pari kantasuomalaista, tai ei ollenkaan. Meno täällä alkaa olla liian kansainvälistä virolaisille… – Toisaalta, usein joudun suomalaisena funtsaamaan, että onko oma maa minulle paras? Yhä useammin olen joutunut miettimään ”elintasopakolaiseksi” lähtemistä lahden taakse – ihan tosissani. Meillä ei vanhuus ole kunniassa.  Suurten ikäluokkien ihmisiä on kaikissa elämänvaiheissaan ollut liikaa. Niin nyt lopussakin. Vanhana valkoisena heteronaisena koen olevani yhteiskunnan pohjasakkaa. Eläkeläisten asiat eivät nuorempia tunnu kiinnostavan. Voimmehan hätäpäissämme kirjoitella lehtiin,  mutta vaikka juttu julkaistaisiinkin, kuka niitä valitusvirsiä lukisi? Jos menemme eduskuntaa asti metelöimään, ei kukaan ehdi kuuntelemaan ja eläkeläiset ajetaan pois niinkuin mikäkin vaivaistalon väki. Eilen luin ilmaislehden kolumnista: ”voiko joku vielä suhtautua vakavasti ihmiseen, joka aloittaa lauseen sanomalla: ’Silloin kun minä olin nuori?’ Tarkastellaanpa lähemmin. Ensinnäkin tällainen ihminen on itsekäs ja usein myös röyhkeä. Hän luottaa oman muistinsa erehtymättömyyteen…” (HS Metro 22.2.2017).  Valkoinen keski-ikäinen heteromieshän on maailman kunkku. En tiedä, täyttääkö kolumnin kirjoittaja nämä kriteerit, mutta hyvin varmat mielipiteet hänellä on vanhenemisesta ja sen arvottomuudesta.

suunta Viroon: http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005095000.html

http://www.hs.fi/talous/art-2000005097010.html

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702222200075080_uu.shtml

Raukkamaista touhua: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201702222200074966_ul.shtml


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *