Lainaa.com

Yksineläminen,Yleinen

Oma vika

21.12.2015, lila46

Kaikkihan tässä elämässä on omaa vikaa. Köyhyys ainakin, sen myönnän omalta kohdaltani. Olisi heti nuorena pitänyt tajuta, mitä haluaa ja mihin haluaa tähdätä. Mutta ei, elämä tuntui siinä vaiheessa niin pitkältä ja tulevaisuus kaukaiselta, että vuosia, jopa vuosikymmeniä, kului päättämättömänä haahuillessa ja omaa paikkaa elämässä etsiessä. Nyt tajuan, että nuoruus on elämän ensi-ilta, eikä mikään kenraaliharjoitus, niinkuin siinä vaiheessa erehtyy luulemaan. Kun ensi-ilta on mennyt huonosti, toista tilaisuutta ei tule. Kaikki on tässä ja nyt, on vain tämä yksi elämä. Oli kaikenlaisia ihanteellisia kuvitelmia elämästä ja ihmisistä. Kylläpä suomut ovat silmistä karisseet vuosien mittaan, mutta tuntuu turhalta tinkiä periaatteistaan enää nyt. –  Mitä rikollisempi mielenlaatu ja olemattomampi ns. omatunto, sen paremmin nykyaikana rikastuu. Harva on omaisuuttaan ilman jonkinlaista vilunkia hankkinut. Ja kun maallista mammonaa on tarpeeksi, sen alkuperä hämärtyy ja mustarahakin tulee pyykättyä moneen kertaan monessa lähteessä. Otetaan nyt vaikka Venäjän ja muun entisen Itä-Euroopan uusrikkaat tai tämänpäivän pakolaisvirtojen ihmissalakuljetuksella ja huumekaupalla rikastuneet rikollisjärjestöt. Korruptoituneista virkamiehistä puhumattakaan.. Raha tuo, ja rahalla saa ostaa, turvallisuutta, eikä tarvitse pelätä oman toimeentulonsa hupenemista.  Suomen hyvätuloisetkin saavat samat edut tässä ”hyvinvointivaltiossa” kuin köyhät kansalaiset: neuvolat, lapsilisät, koulutuksen, julkisen terveydenhuollon, vieläpä kaupungin halvat vuokra-asunnotkin jne. jne.

Kirkkojono:  Eilen 20.12.2015 sjungattiin Paavalin tsyrkassa taas snygeimmät joulubiisit. Olin paikalla klo 14.15 (tilaisuus alkoi klo 15), mutta jälkeeni porukkaa tuli niin paljon, että jono kiersi kirkon ympäri. Sain kuitenkin istumapaikan, toisin kuin edellisellä kerralla.

http://www.taloussanomat.fi/raha/2015/12/21/kun-keskiluokka-on-vaikeuksissa-pienituloisten-maara-vahenee/201516922/139?&ref=hs-nocss


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *