Formula 1 VPN-Suomi

Ulkomaat,Yleinen

Aina löytyy reitti

18.12.2015, lila46

Tänään on pimeyttä riittänyt. Vettä on satanut aamusta alkaen, eikä pienintäkään valonkajoa ole taivaalla näkynyt.. Ei ole ihme, että mieli synkistyy edelleen tässä ilmastossa. Harvoin olen näin intensiivisesti odottanut tammikuuta ja piteneviä päiviä. Kaikkinaisessa synkkyydessä uutisia kuunnellessani ajattelen, että totuus on se joka häviää ensimmäisenä. Lakeja on helppo kiertää, kun sen taidon osaa. Aina löytyy reitti, jolla päästään haluttuun lopputulokseen, ettei oikeus voittaisi. Volodja-sedän puheet ovat myös sellaisia, ja senlaatuinen puhetaidon mestari hän on, että päivänselvälle tosiasialle löytyy aina jokin kiertoilmaisu, jolla totuus kierretään. Kyllä tässä tavallisen ihmisen oikeudentaju on koetuksella, eikä voi olla tuntematta itseään kertakaikkiseksi hölmöksi. – Laittomalle maahanmuutolle löytyy myös edelleen uusia reittejä, kun entisiä pyritään sulkemaan. Odottaa vain sopii, koska Venäjän rajat aukeavat toden teolla. Sikäläisellä retoriikalla pakolaistulva johtuu tietenkin siitä, että Suomi ja EU laiminlyövät rajavalvontansa. Tuntuu siltä, että tänne asti taivaltavat juuri ne, joilla on eniten salattavaa. Luulevat pystyvänsä piileksimään tässä pimeydessä väärillä henkilötiedoillaan turvallisesti. Mutta luulisi heidän tajuavan myös sen, että Suomi on Ultima Thule, viimeinen etappi, josta on vaikea päästä enää eteenpäin…

https://fi.wikipedia.org/wiki/Thule

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *