Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Ruoka ja ruokavaliot,Yleinen

Synkkää joulunaikaa

12.12.2015, lila46

nackaKävin eilen kahdessa glögitilaisuudessa, aamulla oli mehu- ja illalla viiniglögiä. Tilaisuudet olivat niinkuin ennenkin, mutta entistä totisempaa porukkaa niissä oli. Illalla tajusin, että tuntui siltä, kuin olisin vasta eilen ollut edellisen kerran vastaavissa tilaisuuksissa. Vuosi oli hujahtanut vielä nopeammin kuin edelliset. Eipä koskaan ennen ole jouluun valmistauduttu nykyisenkaltaisissa olosuhteissa. Maassa liikkuu vapaana 300 mahdollista terroristia, pari Isis-hirmua on saatu kiinnikin, samoin kuin illan pimeydessä hiiviskelee 30 000 potentiaalista raiskaajaa, jotka eivät meidän joulunvietostamme perusta. Lisäksi ruotsalaisten kauhu, murhaaja Valjakkala on (taas) ottanut omaa lomaa. Hänet on nähty Helsingin asematunnelissa. Ehkä lähdössä Tukholman risteilylle? -Ruotsalaiset puolestaan ovat haukkuneet joulunviettoamme ja -ruokiamme. Meillä leivotaan heidän mukaansa ”natsitorttuja”. Hyvin ne sopisivat myös Jimmie Åkessonin porukan pöytään. Paitsi, että valmista luumutäytettä ei Ruotsissa myydä, vaan he joutuisivat mössön itse keittämään. Karmivia ovat mielestäni ruotsalaistenkin jouluherkut ja melko arkisiakin. Dopp i grytan, jossa leipää kastetaan kuumaan kinkunpaistoliemeen, jäisi maistamatta. Meikäläisen mielestä myöskään lihapullat ja janssonkiusaus eivät ole jouluruokaa. Makunsa kullakin, viettäköön rikkaat svenssonit riemumieliset joulujuhlansa ja antakoot meidän pitää vaatimattomuutemme ja ankeutemme!

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1449805961795.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=3&utm_source=ta

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449801721145.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=1&utm_source=taloussanomat.fi&utm_content=site

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1449735017709.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=6&utm_source=taloussanomat.fi&utm_content=site

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *