Formula 1 VPN-Suomi

Kirjallisuus,Kulttuuri,Yleinen

Päivän kuningatar

08.05.2016, lila46

kuningatarÄitienpäivä on mielestäni kuningatar vuodenkierron juhlapyhien joukossa, vietetäänhän sitä kevään  puhjenneessa kukkeudessa. Kaikkia naisia juhlitaan aikaisemmin  maaliskuussa, mutta Suomessa Naistenpäivää  ei vietetä antamalla kukkia, suklaata ja kuohuviiniä kaikille naisille,  niinkuin tapahtuu entisissä sosialistimaissa.  Äitienpäivänä nainen saa kuitenkin olla oman elämänsä kuningatar. Isiä juhlitaan sitten syksyn pimeydessä, yleensä antamalla kirjalahjoja. – Aloitin äitienpäivän viettoni jo eilen olemalla todistamassa todella suurikokoisten äitien kevään aloitusta. Monisataakiloiset mammat käyttäytyivät akateemisen hillitysti, kovaa mylvintää tai tantereen töminää ei kuulunut.  Mitä nyt joku könysi kaverinsa selkään ja joku toinen tuuppi hidastelijaa puskemalla sitä persuksiin. Jotkut sentään hyppelivät takaketarat ilmassa, mutta porukan yleisilme oli hölmistynyt. Tein sen johtopäätösen, että koetilan lehmillä on ihan kelvolliset olot talvellakin, joten ne eivät olleet ehkä edes odottaneet ulospääsyä vielä. Tilaisuuden juontaja Janne Kataja kertoi lehmien tarvitsevan päivässä sata litraa vettä. Onhan se melko paljon. Itse join puolestani muhevassa navetanhaisussa hyvät pullakahvit. – Olin ostanut itselleni lahjaksi jo viikolla italialaisen (salanimellä kirjoittavan) Elena Ferranten Loistava ystäväni -kirjan suomennoksen. Teos on Napoli-tetralogian ensimmäinen, tähän mennessä ainoa, sarjasta suomennettu, kirja. Tosin, alkuperäinen nimi: L’amica geniale tarkoittaa mielestäni ”nerokasta ystävää”, mutta ehkä ”loistava” on markkinoinnin kannalta parempi nimi. Olen lukenut kirjan puoleen väliin, vasta sivulla 155 mainittiin camorra ensimmäisen kerran. Äidistään napolilainen kirjoittaja kertoo näin: ”Ongelma oli äitini, jonka kanssa mikään ei sujunut. …Hänen ruumiinsa inhotti minua… Äiti oli tummanvaalea, sinisilmäinen ja rehevä. Mutta hänen oikeasta silmästään ei ikinä tiennyt, mihin suuntaan se katsoi. Myöskään oikea jalka ei totellut häntä.” s. 40 – Loistavaa Äitienpäivää  kaikenkarvaisille  emoille!

http://www.hs.fi/kotimaa/a1462590797052

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elena_Ferrante

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1462364778468

http://www.metro.fi/uutiset/a1387817641341?ref=tf_iokboksi


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *