Lainaa.com

Luokka: Yleinen

Kulttuuri,Terveys ja sairaudet,Yleinen

Wappu lähenee

28.04.2016, lila46

Vappu lähestyy ja ilmat lämpenevät. Ihan oikeasti, eilen iltapäivällä oli jo niin lämmin, että oli ilo odotella bussia pysäkillä. Tänä aamuna puolestaan tuli vilu samassa hommassa, mutta olen vakuuttunut, että vappuna on lämmintä. Olen ottanut vappua vastaan jo pitkin viikkoa syömällä kaksi (Malvialan) tippaleipää ja valmistamalla neljä litraa simaa, vaikkei ollut tarkoitus. Joudun sen kuitenkin …

Yleinen

Kaikki on hybridiä

26.04.2016, lila46

Uusien sanojen ja ilmausten lisäksi julkisuuteen putkahtaa milloin mikäkin sivistyssana uudessa käytössä. Tavallinenkin ihminen tottuu niihin, vaikka sanan merkitys olisikin jossain määrin epäselvä. Nykyään hybridi on etuliite, jota käytetään paljon. On hybridipyöriä, hybridiautoja ja hybridisodankäyntiä. Muistan kyllä biologian oppitunneilta, että kasvi- ja eläinkunnassa on hybridejä, jotka ovat kahden lajin yhdistelmiä tai risteymiä. Esimerkiksi muuli on …

Matkailu,Ulkomaat,Yleinen

Onko järkee vai ei?

20.04.2016, lila46

Kuulin eilen radiosta uutisen, että suomalaiset työttömät rakentajat suunnittelevat lähtevänsä Ruotsin työmaille, koska sieltä työtä löytynee suomalaisellekin. Mitä järkeä on täyttää Helsingin rakennustyömaat virolaisilla duunareilla, Eduskuntatalon remonttia myöten? Tällainen ketjureaktioko on sitä kuuluisaa työpaikkojen lisäämistä? Ensin täältä pakenivat eläkeläiset, ketkä kynnelle kykenivät ja nyt vuorossa ovat työntekijät. Kyllä on isänmaallista?! Kysyn vielä: onko todellakin pakko …

Ulkomaat,Yleinen

Ei empatiaa

19.04.2016, lila46

Tulipa mieleeni, että menneiden vuosien ”empatia”-muotisanalle ei taida nykyään olla mitään käyttöä. Aina harvemmat sitä tuntevat. Turkissa lomaillessani tajusin, miten hyvä olisi, jos kansanedustajat ja ministeritkin lähtisivät (tilanteen salliessa) äkkilähdöllä halvan hintatason hotelliin tavallisten suomalaisten ”junttien” joukkoon kuuntelemaan heidän juttujaan. Ja parempi olisi, jos keskustelisivat ihmisten kanssa, sekä suomalaisten että turkkilaisten. Kaikki näyttää niin erilaiselta …

Ulkomaat,Yleinen

Sota on liukuva tila

08.04.2016, lila46

Jos mistä olen elämässä iloinnut, niin siitä, että olen saanut elää rauhan ajalla jo näinkin vanhaksi. Kuitenkin, jo maantieteellisistä syistä johtuen, tuntuu kuin koko elämäni ajan olisi Suomen yllä roikkunut sodan uhka. Kun olin lapsi, sodan läheisyys tuntui jokapäiväisessä elämässä. Menetettyä Viipuria haikailtiin takaisin ja oletettiin, että sinne pääse vielä muuttamaan. Alkaessani jotain tajuta, älysin, …

Terveys ja sairaudet,Yksineläminen,Yleinen

Mummot ja muut

05.04.2016, lila46

Sattuipa somasti. Juuri pari päivää sitten päivittelin verottajan minulle tunnollisesti lähettämää jäännösveroa, joka on tulosta siitä, että jokaikinen sentti veroilmoituksessani oli syynätty tarkasti. Sitten alkoi purkautua uutisvyyhti veroparatiisesta, koska jollakin oli mitta tullut täyteen ja hän halusi koko maailman tietoon edes osan siitä, missä todella suuret rahat piileskelevät. On siellä suomalaisten porhojen ja poliitikkojenkin fyrkat …

Terveys ja sairaudet,Yksineläminen,Yleinen

Vain aprillipilaako?

01.04.2016, lila46

Toivottavasti uutinen eläkeläiset poissulkevasta 550 euron (kuukaudessa) kansalaispalkasta on vain aprillipilaa? Tuskin kuitenkaan. Onhan meillä täällä Suomessa puolitoistamiljoonainen kansanosa, jonka voi jättää täysin huomioimatta päätöksiä tehdessä, ihan kuin ei heitä olisikaan. Jos heistä jotakin mediassa puhutaan, annetaan kuva, että he ovat hyvin toimeentulevia ja karanneet tai karkaamassa Portugaliin ja Espanjaan!  Tässä ulkomaalaisia palvovassa maassa, jonka …

Ulkomaat,Yleinen

Ihminen tarvitsee avaruutta

31.03.2016, lila46

Olin kevään ja pääsiäisen kunniaksi puolitoista viikkoa avartumassa Suomenlahden toisella puolella. Avartuneisuus vaihtui heti ahtaaksi ahdistukseksi poissaoloni aikana tulleita posteja avatessani. Verottaja oli muistanut minua jokakeväisellä kirjeellään. Tällä kerralla minua ”ilahdutettiin” jäännösverolla, joka tulee maksuun marraskuun loppupuolella. Kiva joululahja. Lisäksi yleisradio-vero oli huomattavasti kalliimpi, kuin olin arvellut. Olin kuvitellut maksavani alle sata euroa, mutta kylläpä …

Kulttuuri,Ulkomaat,Yleinen

Sinisilmäiset orjat

21.03.2016, lila46

Virpomiset on virvottu, eikä tietenkään sekään onnistunut ilman jälkipuheita mediassa. Itselläni suklaamunat ja kolikot loppuivat jo heti aamupäivällä, enkä sen jälkeen avannut ovea. On sanottava, että ihmeen taidokkaasti nuoret noidat oli meikattu ja pukeutuminenkin oli viimeisen päälle. Ei mitään puolihuolimattomia resupekkoja, kuten joskus menneinä vuosina. Virpojien jakamat varvutkin olivat tyylikkäämpiä kuin edellisvuosina. Taso tietetysti vaihteli …

Ulkomaat,Yleinen

Hiljainen viikko lähenee

18.03.2016, lila46

Palmusunnuntai-viikonloppu on aluillaan ja virpojia odotellessa voi lukea kertakaikkiaan kuohuttavia uutisia Axl Smithin sänkypuuhista ja pääministeri Sipilän puheista! Kohu Smithin ympärillä on kiehunut jo monta päivää, miehen anteeksipyynnöistä välittämättä. Nyt marssitetaan otsikoihin mitä ilmeisimmin hänen jokainen seksipartnerinsa kertomaan miltä tuntui esiintyä seksivideossa tietämättään. Ehkä saamme uusia tositeeve-tähtiä, vanhat ovatkin jo aika kulahtaneita! Insinjööri Sipilän jutut …

Ulkomaat,Yleinen

Toden puhujia onko heitä

15.03.2016, lila46

”Totuuden puhujaa ei kukaan rakasta”, taitaa tämäkin viisaus olla peräisin raamatusta. Mielistelynhalustako kertoo suomalaisen median uutisointi kaikenlaisesta bullshitistä sen sijaan, että kerrottaisiin oikeita asioita oikeista tapahtumista meillä ja muualla. Pysäyttävät uutiset naapurimaistamme Venäjältä, Ruotsista, Norjasta ja Virosta tulevat ainakin tavalliselle mediankuluttajalle ihan yllätyksenä! Yleensä jotakin epävirallista reittiä. Täällä jauhetaan ja vatuloidaan kaikenmaailman turhien julkkisien kauneusleikkauksia …

Kulttuuri,Ulkomaat,Yleinen

Monenlaisia naapureita

13.03.2016, lila46

Olen viime aikoina liikkunut melko paljon ”hipsterikaupunginosa” Kalliossa. Tosin Piritorin seutua pyrin välttämään, vaikkakin sen laidalla olevassa S-Marketissa tulee silloin tällöin ruokaostoksilla käytyäkin. Paljon on Kallio muuttunut viidenkymmenen vuoden aikana, kuten koko Helsinkikin. Kalliossa on nyt sitä paljon puhuttua pöhinää: on kivijalkabaareja, kahviloita, pyöräkorjaamoja, saunoja ja muunkinlaisia palveluita tarjolla. Rauhallistakin on, ainakin päiväsaikaan, kun liikkuu …

Kulttuuri,Terveys ja sairaudet,Yksineläminen,Yleinen

Ruusuja naisille

08.03.2016, lila46

Ei ruusua saa, jos ei itse sitä hanki. En saanut, koska en ostanut, säästin siinäkin. Aamulla kävin lääkärissä vuositarkastuksessa, tällä kerralla asiat olivat melko hyvin – se riittäköön juhlistamaan naistenpäivääni. Myöhemmin kävin myös keskikaupungilla, ei näkynyt naisia ruusujen kanssa, eikä kukkapaketteja kantavia miehiä. Missään ei jaettu ruusuja naisille ilmaiseksi, se olisi kait tasa-arvon vastaista. Ehkä …

Ruoka ja ruokavaliot,Yleinen

Virtaava vesi

01.03.2016, lila46

Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa, mutta sitä kuuluisaa ”yhteiskuntasopimusta” ei vieläkään ole lyöty lukkoon. Vastaanharaajia riittää, muissa ryhmissä kuin eläkeläisissä, jotka kyllä jo nyt tietävät ostovoimansa heikentyneen hallituksen toimenpiteiden tuloksena. Vasta eilen tajusin itse, että nettoeläkkeeni on pienentynyt 50 euroa kuukaudessa. Sehän tekee 600 euroa vuodessa, sillä rahalla olisin voinut käydä vaikka etelässä ensi syksyn …