Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Ulkomaat,Yleinen

Hiljainen viikko lähenee

18.03.2016, lila46

Palmusunnuntai-viikonloppu on aluillaan ja virpojia odotellessa voi lukea kertakaikkiaan kuohuttavia uutisia Axl Smithin sänkypuuhista ja pääministeri Sipilän puheista! Kohu Smithin ympärillä on kiehunut jo monta päivää, miehen anteeksipyynnöistä välittämättä. Nyt marssitetaan otsikoihin mitä ilmeisimmin hänen jokainen seksipartnerinsa kertomaan miltä tuntui esiintyä seksivideossa tietämättään. Ehkä saamme uusia tositeeve-tähtiä, vanhat ovatkin jo aika kulahtaneita! Insinjööri Sipilän jutut etenevät veneentulpasta rantapöpelikköön ja niitä tulkitaan, niinkuin oraakkelin tarinoita aikoinaan. Kun joku saadaan hampaisiin, siinä riepotusta riittää, eikä tekijä/sanoja voi muuta kuin toivoa, että joku muu vaihteeksi käyttäyisi varomattomasti tai möläyttelisi monella tavalla ymmärrettäviä totuuksia. Presidentillämmekin vientiä riittää tämän kevään aikana: Moskovan kautta Washingtoniin. Täytyy vain toivoa, että hän pitäisi kielen keskellä suuta, ettei väärinymmärretyistä lausunnoista tulisi entistä suurempaa kansainvälistä kriisiä.  Toivon lisäksi, että jaksettaisiin edes pääsiäisajan olla ihmisiä ihmisille, eikä sutena milloin kenenkin niskassa! Ja että ei tarvitsisi nähdä yhtään juttua Axl Smithistä.

http://www.hs.fi/lehdistonvapaus/a1458194985970

http://www.hs.fi/mielipide/a1458189710204

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1458185496079

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *