Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kulttuuri,Terveys ja sairaudet,Yksineläminen,Yleinen

Ruusuja naisille

08.03.2016, lila46

Ei ruusua saa, jos ei itse sitä hanki. En saanut, koska en ostanut, säästin siinäkin. Aamulla kävin lääkärissä vuositarkastuksessa, tällä kerralla asiat olivat melko hyvin – se riittäköön juhlistamaan naistenpäivääni. Myöhemmin kävin myös keskikaupungilla, ei näkynyt naisia ruusujen kanssa, eikä kukkapaketteja kantavia miehiä. Missään ei jaettu ruusuja naisille ilmaiseksi, se olisi kait tasa-arvon vastaista. Ehkä ruusujenjakelijat olivat aamulla liikkeellä työhönmenijöitä ilahduttamssa. Mene ja tiedä.

Eläkeläisnaisten  vuosieläke on 2000 – 6500 euroa pienempi kuin miesten. Naisen eläke on noin kaksi kolmasosaa miehen eläkkeestä. Liekö mikään uutinen? Kyllähän sen omassa elämisessään ja olemisessaan saa tuta päivittäin että, taloudellista tasa-arvoa ei ole. Koska nainen on saanut koko työuransa ajan pienempää palkkaa kuin mies, miten se tuloero eläkkeelläkään kaventuisi? Lisäksi naispuoliset eläkeläisetkin ovat keskenään eriarvoisia leskeneläkkeen takia. Naimattomuudesta rangaistaan yhä, vaikka kuinka olisi yksinhuoltajana kasvattanut useammankin lapsen. Eivät lapsetkaan ole tässä asiassa tasa-arvoisia.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1457404906697

http://www.hs.fi/talous/a1457317243052

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1444361426119

https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisten_%C3%A4%C3%A4nioikeus


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *