Formula 1 VPN-Suomi

Kirjallisuus,Yleinen

Häikäistynyt olo

21.02.2018, lila46

Totta se on, pakko on omin silmin todeta tämä talvinen kirkkaus kaiken sumeassa hämärässä vietetyn ajan jälkeen! Kun ovesta ulos astuu, häikäisee niin, että suorastaan silmiin sattuu. Aurinkolasit on kaivettava kesän jäljiltä esiin. En olisi uskonut, että niiden käytölle tulisi näin pian tarvetta. En valita, en todellakaan. Iloa ilmeeseen tulee heti, kun kuulee aamulla talitintin ääntelyä tappavan kylmän yön jälkeen. Pari kuukautta meni enimmäkseen sisätiloissa, ja vieläkin iltaisin liukkaus ja kylmyys pitävät kotona, vaikka mieli tekisi mukaan osallistuvampaan elämään. Reilusti pidentynyt päiväkin siihen kannustaa. – Satavuotiasta Viroa juhlitaan tällä viikolla oikein olan takaa ja tapahtumatarjonta on runsasta. Yritän loppuviikolla käydä vaikka konsertissa. Ja myöhemmin keväällä on pakko päästä paikanpäälle, vaikka ”pää kainalossa”.  Toinen minulle nuoruudesta asti kallis maa on Italia, jonne en tietenkään pääse yhtä usein kuin naapuriimme.    Eilen luin viimeiset rivit Elena Ferranten Napoli-tetralogian kolmannesta kirjasta ja voin sanoa, että suomentaja on palkintonsa ansainnut. Kertaakaan ei tullut tunnetta, että onpas nolosti käännetty. Elettiin 70-luvun poliittisen kuohunnan vuosia, jolloin naisetkin halusivat paeta keittiöistään ja lastenkammareistaan ulos osallistumaan. Sivulla 386 sanotaan ”Yhteiskunta, jossa naisen älyllinen energia tukahdutetaan kodin ja lasten hoitoon aivan kuin se olisi täysin luonnollista, on itsensä vihollinen edes tajuamatta sitä.” (suomennos Helinä Kangas) Tässä yhteydessä täytyy ihmetellä sitä, että miksi meillä vuonna 2018 on tärkeää pitää äidit istumassa kotona kolme vuotta (vai mitä he tekevät päivät pitkäät),  samaan aikaan  kun subjektiivinen päivähoito on (monille) ilmaista?  Ja painotetaan, kuinka tärkeää on saada lapsi mahdollisimman pienenä osallistumaan hyvänlaatuiseen varhaiskasvatukseen? Ei ollut mitään näistä, silloin kun omat lapseni olivat pieniä, vaikka tarvetta olisikin ollut. Itse piti keksiä kaikenlaisia ratkaisuja lastenhoitoon, kun kunnallisia hoitopaikkoja ei ollut ja töissä oli pakko käydä.  Tältä pohjalta en ymmärrä nykyistä perhe- ja työllisyyspolitiikkaa. Eikä nykymenossa tunnu olevan mitään järkeä…     Lisääntynyt auringonvalokaan ei tunnu lisäävän ymmärrystä!

rötösrouva: http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802162200750162_pi.shtml

(iki)nuori kapinallinen:  http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3844290/Keskustan+johto+ei+aio+kaynnistaa+toimia+kapinallisen+Vayrysen+erottamiseks

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802172200752328_u0.shtml

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005573379.html

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *