Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kirjallisuus,Yleinen

”Aikuisten naisten elävältä hautaamisen aika on ohi.”

29.12.2014, lila46

Otsikko on Keskisuomalaisen arvostelusta Bridget Jones ”Mad about The Boy” -kirjasta. Olin hankkinut pokkarin kirjamessuilta ja aloittanut sen lukemisen marraskuun lopulla. Mutta, lukeminen ei sujunut niin kuin ensimmäisen Bridget-kirjan kohdalla, jonka luin muistaakseni päivässä. Jatko on jatko ja usein tarpeeton. Joulunpyhinä pakottauduin lukemaan kirjan loppuun. Hömppäähän se on ja nykyaikainen tuhkimosatu, kuinka joka paikassa mokaava ja vaatteensa sottaava nainen on kuitenkin maailman komeimpien miesten mielestä kaunis ja haluttava. Ensimmäisestä kirjasta lähtien olen minäkin ollut Bridget-fani. Ja elokuvat olen katsonut moneen kertaan. Etupäässä kuitenkin siksi, että Colin Firth on maailman ainoa oikea Darcy, olipa sitten kyseessä Elizabeth tai Bridget! Väkisinkin muistelin lukiessani omaa elämääni samanikäisenä kuin päähenkilö tässä jatko-osassa on. Vaikka eroavaisuuksia on paljon englantilaisen varakkaan lesken ja suomalaisen työttömän yksinhuoltajan (joka ei saa leskeneläkettä) välillä, yhtäläisyyksiäkin löytyy, esimerkiksi pojan fagotinsoitto!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *