Lainaa.com

Luonto ja kasvit,Terveys ja sairaudet,Yleinen

Yrittänyttä ei laiteta

12.07.2016, lila46

Kuva1770 (2)Tää on nyt sitä ja tätä. Kaikki on epämääräistä, heinäkuun sää etunenässä. Aamulla herätessään ei voi tietää onko aurinkoista vai sataako koko päivän? Eikä se oikein selviä päivän edetessäkään. Ei tiedä olisiko sisällä vai ulkona? Onko ilma viileä vai lämmin ja mitä laittaisi päällensä. Kaikkeen täytyy varautua. Ulos pitää mennä hyvän sään aikana, varustautuneena varmuuden vuoksi sateenvarjolla ja villatakilla. Ei voi hyvällä omalla tunnolla jäädä kotiin lukemaan kirjoja ja lehtiä arvellen, että sataa kuitenkin koko päivän. Vielä vähemmän voi suunnistaa jo aamusta uimarannalle tietäen, että aurinko porottaa iltaan asti. – Toisaalta, oikuttelevien polvieni kanssa pitää aina uloslähtiessä, olipa ilma mikä hyvänsä, miettiä kuinka kauas jalkani kantavat ja on etsittävä hiekkaisia kävelyteitä. Asfaltilla kävely täräyttää liiaksi. Onneksi voi lähteä itään tai länteen ja muihinkin ilmansuuntiin, aina löytyy hyviä lenkkimaastoja ja merimaisemia. Olen taas kerran kiitollinen siitä, että esimerkiksi rantoja on puhdistettu törystä ja kivenlohkareista ja tilalle on rakennettu hiekkaisia kevyen liikenteen väyliä, jotka mahdollistavat kunnollisen lenkin luonnosta ja meri-ilmasta nauttien. Ihan kuin ei kaupungissa olisikaan. Joidenkin reittien varsilla on jopa penkkejä tarpeeksi levähtämistä varten. Sen huomasin tänä aamuna, että matalat aidat nurmikoilla (Toukolan rannassa) todellakin estävät hanhien oleskelun ja siten myös kakkasaasteen. Sen täytyy olla joku psykologinen juttu, miten niin matala aita voisi käytännössä estää lentävien lintujen nurmikolle laskeutumisen? Niin tai näin, siellä missä oli aitoja, hanhia ei näkynyt, sen sijaan lahdella uiskentele suuria parvia. Vasta alueella, johon aidat oli (ilmeisesti tarkoituksella) jätetty laittamatta oleili suuri joukko emolintuja eri ikäisine poikasineen. Jotkut poikasista olivat lähes emonsa kokoisia, toiset taas vasta pieniä untuvaisia palleroita. Emot olivat varuillaan, minuakin ne tarkkailivat nokka auki (vaikka ääntä ei kuulunut) ja olivat päivän selvästi valmiita käymään kimppuuni, jos tekisin yhdenkin uhkaavaksi tulkittava liikkeen. Täytyi kävellä tasaisesti.  Ja yrittää nauttia tästäkin varhaiskypsää kevättä seuranneesta varhain väsähtäneestä kesästä.

pakko on jotain yrittää:
http://www.taloussanomat.fi/raha/2016/07/09/lm-kela-epailee-vuosittain-yli-tuhatta-tukihuijausta-keskimaarin-jopa-yli-6000-/20167303/139

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2016/07/10/vastuu-pelottaa-alkoiko-populismin-lahtolaskenta/20167280/12?&ref=hs-nocss

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1468203872881

http://www.hs.fi/tiede/a1467771733797

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *