Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kulttuuri,Yleinen

Yllättävä kokemus

09.07.2016, lila46

Kuva1725 (2)Omaa nykyistä elämääni voi sanoa ”rauhalliseksi hiljaiseloksi”. En tiedä, mistä rauhankaipuuni ja höpinäni menneiden aikojen launtai-illoista silti kumpuavat. Tai tiedän, uutisistahan se johtuu. Paniikki tulee, vaikka oma elämä ei ole (vielä) muuttunut huonompaan suuntaan. Asevarustelu, sotateollisuuden ja terrorismin kasvu, kaikki se on hiipinyt yhä lähemmäs. Afrikka, joka ennen oli vain kaukainen maanosa, on nyt läsnä joka päivä vyöryttäessään ihmismassoja kohti Eurooppaa. Ulkoisten vihollisten lisäksi kaikissa maanosissa ja maissakin on sisäisiä vihamielisyyksiä rodullisista ja uskonnollisista ristiriidoista johtuen. Sodan uhka on yhä lähempänä, kun vain tietäisi kuka on vihollinen? Ei yksi riitä, vaan niitä on monia. – Mutta, joka tapauksessa koin (olikohan se) torstai-iltana ihmeellisen levollisia tunteita katsellessani ohjelmaa, jossa viimeksi odotin sellaista tapahtuvan. En ole Seinäjoen Tangomarkkinoiden erityinen ystävä, enkä ole läheskään joka vuosi katsonut skaboja. Olin käynyt saunassa, joten ohjelman alku jäi näkemättä ja luulin menossa olevan mieslaulajien jonkinlaisen semifinaalin. Loppujen lopuksi kyse olikin finaaliksi. Oikea mies voitti, se on vankka näkemykseni. Niin rauhallista ja levollista esiintyjää katsellessa ja kuunnellessa itsekin rauhoituin. Äänikin oli paikka paikoin kuin Olavi Virralla. No, jos on 15 vuotta tähdännyt tangokuninkuuteen, ei tarvitse hötkyillä, vaan lavalla tietää olevansa juuri siellä, missä pitääkin. Mutta, ei se ollut vain sitä, harvasta ihmisestä huokuu sellaista rauhaa (television välitykselläkin). Jopa uskonnollisia ulottuvuuksiakin lopussa tuli, kun voittaja kiitti isää taivaassa, jolloin kuulija tietysti luuli kyseessä olevan Taivaan Isän, mutta ei, hän kiitti edesmennyttä isäänsä. Lisäksi viime vuoden tangokunigas toivoi uudelle tittelin haltijalle armoa ja ennekaikkea armollisuutta itseään kohtaan. En olisi odottanut sellaista puhetta nuoren miehen suusta. Hyvillä mielin kävin nukkumaan. Tänä iltana on sitten naisten vuoro. Ehkä katson, ehkä en.

(grafitti on Suvilahdesta)

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1467771973159

Ottaisin vaikka kaikki, jos olisi mahdollisuus:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1467777772356

http://www.hs.fi/elama/a1467778820314

http://www.hs.fi/kaupunki/a14678565795274

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001216261.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=3&utm_source=taloussanomat.fi&utm_content=site


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *