Formula 1 VPN-Suomi

Matkailu,Yleinen

Ykkösluokka tai kakkonen yks lysti

16.02.2015, lila46

Kylläpä alkoi ilmojen suhteen hienoissa merkeissä etelän koululaisten hiihtolomaviikko! Aika viileää tosin oli yön jälkeen, pipo piti olla päässä pakkasella. Hieno ilma oli jo eilenkin, mutta en huomannut mitään ravintolapäivään viittaavaa pöhinää enkä tuhinaakaan täällä lähinurkilla. Omassa asukastilassamme kävin kahvilla, olihan sekin ihan mukavaa. Espalla sen sijaan oli ostajia ja myyjiä ollut hienon ilman takia jopa ajankohtaan nähden runsaamminkin. Roskat vain jäi:http://nyt.fi/a1305928513779  Itse en keskustaan halunnut lähteä jouduttuani lauantaina häirinnän kohteeksi.

Tänään vietän ikiomaa ravintolapäivääni, eli tanaan on (ei Dolmio), mutta ruoanvalmistuspaiva. Olen jälleen poikkeava muori, koska purkkihernekeiton himoni tuli jo tyydytettyä, ja laskiaspullakiintiöni käytettyä (viimeiset herkkusemlat Söderissä), valmistan muunneltua minestronekeittoa ja kaura-porkkana-unikonsiemen (!) sämpylöitä. Keittoon käytän jääkaapissa seisoneen, jo mustuneenkin, kaalinpään palan ja iänikuisia sarvimakaroneja (ostin joskus viisi yhdellä -periaattella), mutta hankin myös vartavasten keittoa varten myös purjoa ja pekonia (sori possukullat). Sämpylät leivon sen takia, että puolikas tuorehiiva pitää käyttää pois,  edeten ihan otetaan mitä on -periaatteella. Tänään ei kyllä homma mene ihan oikeaoppisesti, yleensä pyrin valmistamaan leivontapäivänä myös ruoan uunissa. Mutta, olin päättänyt keittää soppaa jo etukäteen, sämpylät tulivat mukaan, koska huomasin leipää olevan vähän. No, ennen olisin leiponut lisäksi kahvikakun tai helppotekoisen tortun, mutta nyt maksan mieluummin enemmän sähköstä kuin lisään painokilojani.

Vastaanotin tänään kaksi Ystävänpäiväkorttia (jotka tosin oli tarkoitettu hyppysiini jo perjantaiksi), mutta ilahduin muistamisesta yhtäkaikki. Itse tyydyin tänä vuonna lähettämään vain sähköisiä kortteja, ne nyt ainakin ovat ajoissa perillä, kun ajastaa ne etukäteen. Postin touhuista sanoisin sen, että joka kerta, kun nimi muuttuu, postimaksut kallistuvat, mutta palvelu puolestaan huononee. En ymmärrä, miksi kannataa maksaa 1-luokan postimaksua ja varustaa lähetys Priority-tarralla, kun kakkonen tulee perille samassa ajassanappi? Eihän se postikantajan syy ole, mutta olen huomannut, että perjantaiksi tarkoitetut postit jaetaan järkenään maanantaina. Itse odotin (tosin silloin vielä Itellan aikaan) valokuvalähetystä yli kaksi viikkoa, vaikka se oli luvattu tulevaksi viikossa perille ennen jouluaattoa. Ei mennyt sillon eikä mene tänä vuonnakaan ihan nappiin!


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *