Formula 1 VPN-Suomi

Matkailu,Terveys ja sairaudet,Yleinen

Villiä ja vapaata

15.07.2016, lila46

Kyllähän sitä jokainen varmaankin haluaisi tuntea itsensä, varsinkin näin kesällä, normaalia villimmäksi ja vapaammaksi. Omalta osaltani villiintymiset ovat vähentyneet iän myötä, mutta melko vapaaksi maailman naisten joukossa tunnen kyllä itseni. Vain terveydelliset ja taloudelliset syyt rajoittavat vapauttani. Villiksi on meno koko maapallolla mennyt, mutta sen myötä on vapaus vähentynyt koko ajan. – Eilen vietin hienon aurinkoisen päivän bussireissulla hyvässä seurassa Porvoon seudulla. Ostin tuliaisiksi kreivillistä olutta ja (kesän ensimmäisen) kuivan omenasiiderin saunajuomaksi. Tuoretta spelttileipää toin kotiin tältä onnistuneelta päiväretkeltä. Tänä aamuna oli kaikki toisin. Olin nukkunut kyllä kuin tukki, mutta päässä sykytti migreeni, ehkä liiasta auringonvalosta. Ulkona satoi, eikä se ole hellittänyt koko päivänä. Avattuani aamutelevision siellä näkyi välkkyviä valoja ja sekasortoa. Arvasin heti, että joukkotuhoa aiheuttanut terrori-isku on taas tapahtunut… Sain itse kaikki tälle päivälle suunnitellut askareeni toimitettua, siitäkin huolimatta, että Forumissa yllätti liian matala verensokeri ja tein puhelinkauppoja hiki valuaen ja järki jäässä. Selväähän se on, etten ostanut älypuhelinta, vaan itselleni paremmin sopivan ”älyttömän” mummopuhelimen. – Kysyn vain: kuka on villi ja kuka vapaa, kun festareilla raiskaaja iskee bajamajassa? Kuka on villi ja kuka on vapaa, kun 2000 miestä piirittää, ahdistelee ja ryöstää turvattomia naisia? Kuka on villi ja kuka vapaa, kun valtion virkamies käyttää hyväkseen esimiesasemaansa alaisten ahdisteluun?  Kuka on villi ja vapaa, kun länsimaiset siviilit eivät enää uskalla matkustaa lomillaan entiseen malliin, eivätkä osallistua suuriin yleisötapahtumiin?  Terrori-iskut ovat raukkamaisia kohdistuessaan tavallisiin kansalaisiin, erityisesti  lapsiin. Uhrit ovat todellisia marttyyrejä, eivät itseään sellaisina pitävät itsemurhapommittajat.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001220441.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=1&utm_source=taloussanomat.fi&utm_content=site

Merkelkin sen myöntää:
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1468293168695

http://www.hs.fi/kotimaa/a1468375114954?ref=hs-art-top-4


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *