Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Terveys ja sairaudet,Ulkomaat,Yleinen

Verissä suin

25.11.2015, lila46

Eipä sitä tarvitse joutua terroristi-iskujen kohteeksi, joutumatta kokemaan verisiä tapahtumia ja tulemaan kotiin veri suusta valuen.. Hampaani vaurioitui aiemmin syksyllä Oululaisen jälkiuunipalaa puraistessani (loppui niiden syöminen). Pääsin tänä syksynä myös julkisen hammashoidon piiriin. Kävin kunnallisella hammaslääkärillä ja röntgenissä. Kuvassa ei näkynyt vauriota, mutta ien alkoi turvota ja valua märkää. Eilen jouduin sitten äärimmäisten toimenpiteitten kohteeksi, kun ainoaksi vaihtoedoksi annettiin hampaan poisto. Karmeiden kokemuksien jälkeen palasin kotiin julkisella liikenteellä sideharsotukko hampaiden välissä naispuolisena Uuno Turhapurona. Vievät tältä mummolta kirjaimellisesti hampaatkin suusta! Alkoi pitkä antibioottikuuri ennen kuin jatkotoimenpiteitä voidaan suunnitella. Kärsimyksen lisäksi on myös paljon rahanmenoa, vaikka palvelusetelin sainkin. Pientähän kokemani on tietysti koko maailmantilanteen rinnalla, johon kärsimys ja verenvuodatus tuntuvat tulleen pysyvästi.

http://www.fazerpro.fi/tuotetiedot/3827/oululainen-alkuperainen-jalkiuunipala-4-kpl240-g/

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1448356191584.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=1&utm_source=taloussanomat.fi&utm_content=site


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *