Lainaa.com

Ulkomaat,Yleinen

Vapaus valita

25.08.2015, lila46

Kun seuraa päättämätöntä menoa Suomessa, joka on kuin (päätön) kanalauma lepattelisi ilman kukkoa, ei voi kuin ihmetellä joidenkin Euroopan pienten (kansallis)valtioiden rohkeutta tehdä päätöksensä ja ilmoittaa mielipiteensä. Täällä ei kukaan (hallitus kaikkein vähiten) uskalla olla mitään mieltä, touhutaan vain päättömästi ympäriinsä ilman ennakkosuunnitelmaa, siltä ainakin tuntuu. Meidän pieni naapurimme Viro, joka on ottanut tiukan kannan maahantulijoihin (pitää olla kristitty ja pitää integroitua, eli oppia kieli ja saada työpaikka kahdessa vuodessa) on nyt käsittääkseni ilmoittanut rakentavansa piikkilanka-aidan Venäjän rajalle. Samoin Unkari rakentaa raja-aitaa Balkanilta tulevan siirtolaisvyöryn estämiseksi. Myös Makedonia yritti estää Kreikasta tulijoiden etenemisen, mutta joutui loppujen lopuksi laskemaan massat maansa lävitse. Slovakia on ilmoittanut ottavansa vain kristittyjä pakolaisia ja minusta se on oikea linja. Miksi tieten tahtoen haalia vaikeuksia omalle maalle. – Väkisin tulee miettineeksi, kuka nämä ihmismassat on masinoinut liikkeelle, juuri nyt, älykännyköineen, joista he näyttävät saavan ohjeita koko ajan. Toteuttaako rikas Saudi-Arabia islamistisen maailmanvalloituksen tällä tavalla? Vai mikä taho tahtoo aiheuttaa mahdollisimman suurta sekaannusta läntisessä maailmassa? Katse kääntyy väistämättä itään, Venäjä ylläpitää Syyrian sotaa sotateollisuutensa ja muun tukensa voimalla. Tietysti joukkokuljetusten toteuttajana toimii Italian mafia muiden rikollisjärjestöjen kanssa, kyse ei voi olla joistakin yksittäisistä ihmissalakuljettajista. Joku taho haluaa lisätä sotaa ja väkivallantekoja ympäri maailman, ei ainoastaan Lähi-Idässä ja Afrikan maissa. Päättämättömyyttä esiintyy muidenkin maiden, kuin Suomen johdossa ja se mahdollistaa itsekkäiden hirmuvaltiaiden pyrkimykset. Ehkä pitäisi ottaa mallia Koreoiden suhteista: Euroopan rajoille pitäisi asentaa ämyrit, joissa paljastettaisiin mikä pakolaisia odottaa Etelä-Euroopan pakolaisleireissä. Pohjois-Euroopan osalta tulijoille voisi näyttää filmiltä talvikelejä sekä humalaisten örvellystä, skinhedejä yms. Jos edes jotkut peruisivat lähtöaikeensa. Vastaanottavien maiden, etupäässä Suomen, pitäisi myös asettua tulijoiden asemaan ja nähdä, onko tänne helppo integroitua, vai ei, ja tehdä sen perusteella johtopäätöksensä. Kansainvälistymisessäkin liika on liikaa, jos maahantulijoiden lisäksi syntyperäiset kansalaiset joutuvat kärsimään siitä.

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *