Formula 1 VPN-Suomi

Kulttuuri,Matkailu,Ulkomaat

Välitila

29.06.2016, lila46

Baltiassa vietetyn, ennätyspitkän ja hikisen, juhannuksen jälkeen olen vieläkin eräänlaisessa välitilassa. Niinkuin nykyisin aina matkoilta palattuani. Viikko menee itseään käynnistellessä, tuntuu, että tekemistä olisi niin paljon, ettei tiedä, mistä aloittaisi.. Tarvitsen siis lomalta paluu  -loman, ennenkuin pääseen taas mukaan normaaliin elämänmenooni. Mutta, joka kerta matkoilta palattuani olen kiitollinen siitä, että olen vielä hengissä. –  Maanantain jälkeen yhtä hikisissä merkeissä on jatkettu, kuin lahden toisella puolellakin. Mutta eihän ”lämmin luita riko” tiesivät jo wanhat suomalaiset. Ilman suhteellinen kosteus ei täällä pohjoisempana ole kuitenkaan yhtä rasittava kuin esimerkiksi jo Latviassa. Siellä tuli muuten käytyä Cesiksen keskiaikaisessa kaupungissa. Olin ollut siellä aikaisemminkin, mutta hyvä oli verestää muistoja. Hiljaista oli, koska suurin osa kaupoista ja ravintoloista oli kiinni juhannuksen takia. Baltit ovat mielestäni ainakin yhtä kovia juhannuksen viettäjiä kuin suomalaisetkin. Jääräpäisenä porukkana he ovat pitäneet kiinni pakanallisista perinteistään, niitä eivät ole sen paremmin neuvostoaika kuin kirkotkaan pystyneet kitkemään. Virolaiset ovat tietääkseni Euroopan ei-(kristin)uskonnollisin kansa. Ja suomalais-ugrilaisin. Ovat kyllä nykyään entistä rasistisempia suomalaisiakin kohtaan. Mistä saamme tietenkin kiittää itseämme. Tallinnassa tuli vesisateessa tutustuttua Telliskivi-nimiseen hipsterikeskittymään. Melko hiljaista oli sielläkin ja käytetyin kieli oli englanti.

http://www.latvia.travel/fi/artikkeli/vidzeme

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1466997565406

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1467090896322

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *