Formula 1 VPN-Suomi

Terveys ja sairaudet,Yleinen

Tautinen merkkipäivä

14.11.2014, lila46

Tänään saavat diabeetikot juhlia, koska vietetään Maailman Diabetespäivää, joka perustettiin vuonna 1991. Vuodesta 2007 lähtien Maailman Diabetespäivä on ollut myös YK:n virallinen terveyspäivä (yksi niistä). Päivän tarkoitus on lisätä tietoisuutta diabeteksesta ja pitää huolta  siitä, että diabetes pysyy julkisessa keskustelussa. Insuliinin keksiminen oli ratkaiseva tekijä diabeteksen hoidon kehittymiselle. 14.11. on toisen keksijän, tutkija Frederick Bantingin syntymäpäivä. Toinen insuliinin keksimiseen johtaneeseen työhön osallistunut tutkija oli Charles Best ja vuosi 1921. Siihen asti diabeetikot olivat eläneet huomattavasti lyhyemmän elämän kuin nykyään. kun tautia lisäsairauksineen ei osattu eikä pystytty hoitamaan. Nykyään ennaltaehkäisy on avainsana diabeteksen hoidossa. Siitä huolimatta jo Suomessa sanotaan olevan puolimiljoonaa diabeetikkoa ja vuonna 2025 jo miljoona (viidesosa Suomen väestöstä)! Pyytämättä ja tilaamatta sairaus minuunkin hiipien tuli, aikana, jolloin ei vielä ymmärretty ennaltaehkäisyn merkitystä. Enkä itse ymmärtänyt, että saattaisin sairastua sokeritautiin.  Kun se oli tullut, se asettui kehooni asumaan elinikäiseksi (vaativaksi) elämänkumppaniksi. Mutta, siitä huolimatta tunnen ainakin aika ajoin itseni melko terveeksi, ikäisekseni.

Diabeteksen hoitoon uutta toivoa rokotteesta – Diabetes – Kotimaa – Helsingin Sanomat


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *