Otetaan mitä on

Meneillään on (taas) helmikuinen virolaisen kirjallisuuden viikko, jolloin tapahtumia ja kirjailijatapaamisia on ympäri Suomea 13.-16.2.2017. Luin eilen viikkoon liittyvää Helmi-julkaisua, jossa  esitellään virolaisia kirjailijoita ja heidän teoksiaan. Lehden lopussa olikin erittäin mielenkiintoinen juttu, nimittäin vironvenäläisen Andrei Hvostovin teoksesta ”Sillamäe Passioon” viimeinen luku ”Ryssäksi tehty” (suom. Sanna Immanen). Olen muistaakseni kirjoittanut Hvostovista ennenkin. Hänen kirjoituksensa laittoi ajattelemaan monia asioita ja vertaamaan menneisyyttä nykyisyyteen. Tajusin esimerkiksi sen, miten pitkän matkan Saksa on tehnyt sodan jälkeisestä rappiotilasta vuoteen 2015, joilloin Merkel, kuin ison talon emäntä ainakin, toivotti tervetulleeksi miljoona (paperitonta) maahantulijaa. – Hvostov kirjoittaa, kuinka viime sodan jälkeen Virossa kierteli epävarmuutta kylväneitä ryysyläisiä, ”pussipoikia”, nälkiintyneitä lapsia, jotka olivat tulleet Novgorodista, Pihkovasta, Leningradista ja jopa Keski-Venäjältä asti. Tämän vuosituhannen alussa kirjailija oli Saksalle kuuluneella Memelin alueella (Kuurin kynnäs, jossa kävin viime kesänä) tavannut saksalaisia opiskelijoita professorinsa kanssa. Näiltä hän oli kuullut, että Neuvostoliiton vallattua Itä-Preussin vuonna 1944, oli syntynyt niin sanottu susilapsiongelma (Wolfskinder). Hvostov kirjoittaa: ” Nämä lapset olivat jääneet sodan jalkoihin. He olivat joko orpoja tai sitten heidän äitinsä eivät pystyneet huolehtimaan heistä, isiä ei ollut… Kaliningradin oblastiksi muutetulla alueella oli sodan jälkeen 114 000 saksalaista, joista suurin osa oli sinne loukkuun jääneitä naisia ja lapsia… Syksyllä 1945 Kaliningradin ja Puolan väliin pystytettiin piikkilanka-aita… Äidit eivät kyenneet huolehtimaan lapsistaan. Perheen elättämisen velvollisuus lepäsi pikemminkin lasten harteilla… Kaikki naiset ja naisenalut oli raiskattu moneen kertaan.”  – Heitteillä olevat lapset vaelsivat laumoina ruoan perässä Liettuaan. ”Liettuaan ilmaantuneiden saksalaislasten kurjuus ja hätä ei kuulunut kenellekään… Eihän heitä pidetty edes ihmisinä. Heille sai tehdä mitä vain…Saksalaislapset raatoivat maatiloilla kuin orjat… lapset eivät osanneet liettuaa, joten heidän oli viisainta teeskennelä mykkää…-  Mutta virolaisten historiaan eivät jääneet saksalaiset lapset. Meillä olivat venäläiset”, kirjoittaa Hvostov.  – Tajusin, että  jos kauhistuttaa nykyiset ihmisvirrat ja yksinään matkaan laitetut alaikäiset, en sellaista tapahtunut ennenkin. Eikä ”susilapsille” mistään osoitettu turvattua majoitusta täyshoitoineen, eikä heille kustannettu koulutusta. Sodan jälkeen Eurooppa oli paljon armottomampi paikka kuin nykyisin. – Suosittelen lisäksi katsomaan tänä iltana (uusintana) tulevan Ulkolinja-ohjelman (Yle TV1) ”Sharialakia Tanskassa”. Siinä ei ehkä puhuta yksin maahan tulleista lapsista, mutta jopa yltiöhumaanille suomalaisellekin pitäisi selvitä, kuinka ”vääräuskoisten” rahat kyllä kelpaavat, mutta muuten elämää jatketaan niinkuin vanhassa maassa. Jopa vapaamielisessä ja tasa-arvoisessa Tanskassakin on yhteisöjä, joissa naisella ei ole mitään sananvaltaa.

Lehtileike ei liity tekstiin, mutta tähänkin on tultu: kun yhteen suuntaa kumartaa, toiseen pyllistää. Eivätkä ihmiset yhdentekeville hankkeille kerää nimiä.

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005089124.html

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005085792.html

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005085765.html

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005086258.html

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005086843.html