Lainaa.com

Yleinen

Syytä muistaa

14.03.2018, lila46

Valeuutisten ja vääristellyn totuuden aikana on syytä muistaa, että joka tapauksessa on asioita, jotka pysyvät, ihmisen tihutöistä huolimatta. Meidän sukupolvemme on tuhoamassa kasvi- ja eläinlajit maan päältä, täyttämässä vesialueet muovimoskalla ja myrkyttämässä ilmakehän kaasuilla ja kemikaalisilla yhdisteillä, puhumattakaan avaruuden täyttämisestä  monenmoisella avaruusromulla. Lopputulos tästä touhusta on kuitenkin se, että ihminen itse kärsii  lopuksi tekojensa seuraukset. – Otan aina Viikin kirjastossa käydessäni mukaani Yliopisto-lehden, mikäli se on saatavana infotiskillä. Julkaisu on kätevän kokoinen ja siinä on lyhyitä ja helppolukuisia (!!) artikkeleja eri tieteenaloilta. Tällä viikolla onnistuin saamaan numeron 2/2018, jonka viimeisellä sivulla oli artikkeli”Jäähyllyn tulevaisuus”. Jutussa kiinalainen geofysiikan tutkija Yongmei Gong toivoo, että ihmisten kunnioitus luontoa kohtaan  kasvaisi. Hän toteaa: ”Sanotaan, että luonto on heikko ja sitä pitää suojella, mutta luonto ei ole heikko. Sille on ihan sama, suojelemmeko sitä vai emme. Jos emme suojele, lajimme vain häviää.” – Melkeinpä toivon, että niin kävisi, koska näin ja kuulin viime vuorokauden aikanakin niin paljon surullista asiaa eläinten – Melkeinpä toivon, että niin kävisi, koska näin ja kuulin viime vuorokauden aikanakin niin paljon surullista asiaa eläinten tappamisesta ja rääkkäämisestä. Eläimet ovat niin kauniita ja saavat kärsiä senkin takia. Aamulla kauppareissulla näin lumessa pikku koiran jalanjäljet ja ihastelin, miten kauniit ne olivat, kuin kukkasia lumella! Kun eläin liikkuu, jälki on usein kaunis ja taiteellinen, kun taas ihmisen rontostellessa milloin minkäkin laisissa jalkineissa, jälki on lähinnä pelottava. Meidän tassumme vaativat suojakseen kengät.

http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3871413/Rollaattorilla+liikkuville+maksuttomia+bussimatkoja++kokeilua+valmistellaan

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803092200799925_pi.shtml

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/243652-10-vuotiaan-hyvaksikaytto-nousi-esiin-eduskunnan-raiskauskeskustelussa-osoittaa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005596217.html

työssä vai työtön: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005600250.html

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/243768-suomalaismepilta-suorat-sanat-eu-rahoista-loytyy-aika-huikeita-esimerkkeja

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *