En ole paljoa jaksanut seurata ikuisuuksia kestänyttä Sote-vatulointia maakuntineen ja valinnanvapauksineen. Vasta eilen heristin korviani kuunnellessani Eduskunnan kyselytunnin ja A-Talkin puheevuoroja. Siitä siis (tietenkin) on kysymys, eli meidän suurten ikäluokkien eläköitymisestä ja vanhuuden vaivoista. Terveydenhuoltokulut pitää saada mahdollisimman mataliksi jokaista kiusankappaletta kohden, eikä pahitteeksi ole, jos vaikka suurin osa poistuu mahdollisimman nopeasti täältä kuluja muodostamasta! https://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-03-12_001.html Meidän kiusaksemme luodaan vaikka minkälaista hallintohimmeliä ja suuria Sote-keskuksia. Ja entä ne paljon puhutut palvelusetelit? Jos ne ovat saman arvoisia, kuin Helsigin kaupungin hammashoitoon jakamat setelit, niin eivät ne paljon valinnanvapautta lisää! Joulukuussa höynähdin taas ottamaan palevulusetelin, koska kyllästyin odottamaan, mihin ja milloin pääsisin suutani levittelemään. Yksityisellä hammaslääkäriasemalla (ikääntynyt) lääkäri ei osannut täyttää setelin vaatimia selvityksiä nettiin. Lopputulos oli, että palvelusetelit korvasivat 60 euroa laskusta, josta itselleni maksettavaksi jäi 200 euroa. Röntgenkuva, jota ei tarvittu, olisi korvattu. Onhan se vallinnan vapaus nytkin olemassa, jos vain on tarpeeksi satasia taskussa. – Onko meiltä (joita varten näitä himmeleitä ja byrökratiahirvityksiä rakennetaan) kysytty, minkälaista terveydenhoitoa me toivoisimme elämämme loppuvuosiksi?
En ole vielä käynyt tutustumassa Kalasataman palvelukeskukseen, johon on koottu usean kaupunginosan ”palvelut”, ja josta saisin esimakua tulevasta. Voin vain kuvitella itseni pyrkimässä rakennusjättiin rakennusjätteiden ja -työmaiden keskellä, vieraassa kaupunginosassa, etsimässä epätoivoisesti sisäänpääsyä. Ja lopulta sen löydyttyä yrittämässä tehdä automaatilla sisäänkirjautumista ja etsimässä oikeaa kerrosta, aulaa ja ovea… Huh huh, tätäkö ikääntynyt yksinelävä ihminen kaipaa? – Paljon helpompi olisi edellen käydä läheisen pienehkön ja siksi turvallisen terveyskeskuksen tutuksi tulleen hoitohenkilökunnan pakeilla, niinkuin tähänkin asti. Ja entä silloin, jos saat passituksen johonkin maakuntien suursairaalaan operoitavaksi ja joudut tekemään meno-paluumatkan julkisilla kulkuvälineillä ja löytämään perille vieraassa kaupungissa? Ainakin minä koen, että Draamakunigas Pääministerimme on nyt tekemässä (omassa turvallisessa hyvinvoinnissaan) elämän entistä vaikeammaksi monelle vähävaraiselle ja vaivaiselle… En ihan odottanut eläväni työelämän jälkeiset vuoteni 
myllerrysten keskellä. Kaikkeen pitää sopeutua, edelleen… Melkoista myllerrystä ja hälinää tuntuu olevan (luterilaisen) kirkonkin piirissä, eikähän sillä enää ole samanlaista merkitystä ihmisten elämässä kuin mennein äaikoina. Kirjailija Kaari Utrio kirjoittaa kolumnissaan (Seura 8.3.2018): ”Nuoruuteni kirkko oli tyly laitos. Se torui, syyllisti ja tuomitsi ihmisiä… Erosin kirkosta heti kun se oli mahdollista.” (Niin minäkin.) ”Meillä on valtionkirkko ainutlaatuisine etuoikeuksineen….Valtionkirkon tulee noudattaa eduskunnan säätämiä lakeja… Valtionkirkon asiat kuuluvat jokaiselle, myös meille, jotka emme ole sen jäseniä.” (Niin minustakin.) ”Kristillinen kirkko on vuosisadat ollut Suomen historian pysyvin ja merkittävin instituutio… Kirkko keskellä kylää liittää meidät Eurooppaan.” Toivottavasti jatkossakin.
Merkinnät RSS-syötteenä