Formula 1 VPN-Suomi

Matkailu,Terveys ja sairaudet,Yleinen

Selkä vääränä

10.03.2017, lila46

Kyllä sitä monelaisia taakkoja ihmisille kertyy. Jotkut kantavat selkä vääränä miljoonien edestä tietotekniikkaa työpaikoiltaan ”unohtumaan” tai uuteen käyttöön koteihinsa ja jaettavaksi ties mille sukulaisille ja tuttaville. Tällaiset kantamukset ovat kuitenkin kaikessa salamyhkäisyydessä itse valittuja. – Reissunaisena tiedän, että jo pienen vetolaukunkin raahaaminen on Suomen olosuhteissa joskus erittäin raskasta. Vaikka olenkin eläkeläisenä joutunut siirtymään ns. reppureissaajien porukkaan, en kuitenkaan ole oppinut repun kantajaksi. Kiusankappaleita ne mielestäni ovat muillakin ihmisillä julkisissa kulkuvälineissä viedessään yhden ihmisen tilan. Mutta niipähän on itselleni kehittynyt skolioosi ainaisesta raahaamisesta (aina samalla puolella). Matkustamisessa taakat ovat sen ilosta maksettu hinta. Kuinka helppoa olisikaan reissata vain pieni olkalaukku mukanaan! – Uutisista olen taas lukenut kaikenlaisista taakoista, joilla ihmisiä vääryydellä kuormitetaan. Toiset ihmiset nimenomaan kuormittavat muita. Pienen ihmisen taakka tuntuu joskus liian raskaalta kantaa. Hirveä taakka on homeisella työpaikalla työskentely, jos ei ole mahdollisuutta vaihtaa toiseen työhön ja esimiehet pitävät sairastelua pelkkänä teeskentelynä ja luulosairautena. Veronmaksajia kuormitetaan kaikenlaisilla veroilla ja maksuilla, joiden maksusta ei koidu mitään hyvää heille itselleen. Hyvinvointivaltio on hyvä vain joillekin… – Mutta, nyt lopultakin kevät on oikeasti kynnyksellä, kevätseuranta on jo aloitettu ja terminen kevät alkanee ensi viikolla. Valoisina aikoina on helpompi raahata vaikka selkä vääränä kaikenlaisia taakkoja. Eipä muuta kuin: Aurinkoista viikonloppua!

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005118614.html

http://www.iltalehti.fi/terveys/201703102200082490_tr.shtml

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *