Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Terveys ja sairaudet,Yleinen

Saa kiittääkin

03.07.2018, lila46

Peruspessimistinä (vaikka pidänkin sitä realismina) sitä tulee kiinnitettyä huomionsa etupäässä niihin asioihin, mitkä eivät toimi ja annettua kiitoksen sijaan moitetta. Mutta, kyllä minä osaan olla kiitollinenkin silloin kun siihen on aihetta. Nyt on. Annan kiitokset julkiselle hammasterveydenhoidolle. Sain nopeaa ja erinomaista palvelua tänään aamupäivällä! Koko kevään kerrottiin vain ongelmista, kuinka ajanvaraukseen ei päässyt sen paremmin sähköisesti kuin puhelimellakaan. Itsellänikin on se kokemus, että jos ajan onnistuikin joskus saamaan, niin mahdollisimman kaukaisesta ja hankalien kulkuyhteyksien päässä olevasta hoitolasta. – Eilen oli päivä, jolloin mikään ei tuntunut onnistuvan, ajattelin jo, että joku on mulkaissut minua erityisen pahalla silmällä. Huipennus oli illalla se, että pienestä alaleuan hampaasta irtosi suuri pala ja jätti jälkeensä montun terävine reunoineen. Onneksi samaan aikaan ystävätär lähetti viestiä ja pyysi lounaalle tänä päivänä. En voinut sopia aikaa, kun piti ensin selvittää saisinko hampaalle apua miten pian. – Aamulla soitin heti herättyäni keskitettyyn ajanvaraukseen, josta tulikin takaisinsoitto puolen tunnin sisällä. Maahanmuuttajataustaiselta kuulostava nuori mies löysi minulle vapaan ajan tänään eräästä lähistöllä sijaitsevasta hammashoitolasta. Aika myös piti, ei tarvinnut turhia odotella. Nuori ja ystävällinen suomalainen työpari paikkasi hampaani nopeasti ja tehokkaasti. Tulin ulos ihan pyörällä päästäni: voiko tämä olla näin helppoa ja toimivaa?? Saatoin vahvistaa tulevani lounaalle ja pian  istuimmekin nepalilaisten herkkujen ääressä. – Kotiin tultuani kuulin radiosta tutun äänen: Paavo on palannut! Kyllä minä häntä olin kaivannutkin, kuunnellessani viime ajat pelkkiä ohutäänisiä inisijöitä, joista ei toinen erottunut toisesta. Välillä oli pakko sulkea koko toosa ja oli jotenkin heitteille jätetty olo. Paavon äänen kuullessaan tietää, että on iltapäivä ja kaikki on hyvin. – Olen kiitollinen siitä, että tänään koin konkreettisesti saavani vastiketta maksamilleni veroille.

suuret ikäluokat: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/252618-porukka-jakaantui-peruuttamattomasti-erkki-liikanen-ennen-suomi-jaettiin-karusti

 

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *