Eipä olisi tarvinnut matkustaa Viroon käärmeen lonkeroita näkemään, tänä käärmeitten kesänä, eilen kuulin, että kyy on majaillut koko kesän täällä muutaman metrin päässä parvekkeestani kalliolla. En nähnyt, vaikka lämpiminä päivinä istuskelinkin usein partsilla. No, kyy on osa luomakuntaa ja ihminen on luomakunnan kruunu, jonka tekosia on sekin, että villieläimet tuppautuvat jopa kaupunkien keskustoihin. Käärme ei ole kavala, se toimii vain lajilleen ominaisesti. Niin tekevät myös kait kahdella jalalla liikkuvat käärmeet, joita luomakunnan kruunuiksi tituleerataan. – Vuosituhannen alkupuolella sain lahjaksi kaksi Anna Politkovskajan teosta. Aloitin kummankin lukemisen, mutta aihepiiri oli niin raskasta, etten siinä vaiheessa jaksanut edetä muutamaa sivua pidemmälle. Varsinkin Politkovskajan murhan jälkeen minun oli lähes mahdotonta lukea hänen . Tänä kekirjoituksiaan. Tänä kesänä pakottauduin lukemaan ensimmäisen teoksen, vuonna 2005 Suomessa julkaistun ”Putinin Venäjä”. Kaksi viikkoa siinä meni. Mustakantinen kirja täynnä synkkää asiaa. Kauheinta on se, että lukija tietää lukevansa tapahtumista, jotka ovat totta, eivätkä mitään fiktiota. Ihmettelen 45-vuotiaan kirjailijan rohkeutta. Kirjan loppupuolella, sivulla 280 Anna Politkovskaja kirjoittaa: ” Miksi inhoan Putinia niin paljon? Koska vuodet kuluvat. Kesällä 2004 tulee viisi vuotta toisen Tsetsenian sodan aloittamisesta. Sota ei näytä loppumisen merkkejä.” Putinin luottomiestä Medvedeviä hän luonnehtii ”pieneksi mieheksi, jolla on suuri pää.”- Otin selvää Tsetsenian sodista: Ensimmäinen käytiin 1994-1997 ja toinen 1999-2009. En ole ekspertti Venäjän asioissa, vaikka jotakin olen oppinut kielestä ja kulttuurista, joten lisään vain muutamia suoria lainauksia: ”Läpeensä korruptoituneella Venäjällä voi lahjoa auki vahvimmatkin lukot.” (s. 20) ”Valemiliisit tuottavat valetutkimuksiin perustuvia valeraportteja.” (s.50) ”Maa raahautuin Neuvostoliitosta Uuteen Venäjään, edelleen neuvostolutikoiden peitossa.” (s.151), ”Jos tyttö ei lukion käytyään osoittanut mitään erityistä taipumusta tai lahjakkuutta, hän lähti opiskelemaan tekniseen instituuttiin, joita oli lukemattomia, ja valmistui insinööriksi.” (s. 167) (Selvisi sekin, miksi NL:ssa oli niin paljon naispuolisia insinöörejä!) ”Laittomuus on todistetusti vahvempi kuin laki.” (s. 242), ”Venäjä epäilemättä erehtyi kommunismin suhteen, mutta tänään asiat ovat vielä huonommin.” (s.255), ”Venäjällä eletään kuitenkin oligarkkien aikakautta.” (s. 265), ”Venäjän lait eivät välttämättä aina ole huonoja, ihmiset vain eivät halua noudattaa niitä.” (s.268), ”Kaikki on tapahtunut Lännestä kuuluvien rohkaisuhuutojen säestyksellä. Pääasiallinen kannustaja on ollut Silvio Berlusconi, joka näyttää suorastaan rakastuneen Putiniin.” (s. 271), ”Jukos oli korruptoituneen Venäjän läpinäkyvin yhtiö..” (s.275). – Olisi paljon muutakin siteeraamisen arvoista, mutta jääköön.. Anna Politkovskaja vertaa Putinia Gogolin näytelmän (Päällystakki) poljettuun päähenkilöön ja kutsuu tätä nimellä Akaki Akakijevits Putin II. Hän sanoo: ”Tämä kirja ei ole analyysi Putinin politiikasta. En ole poliittinen analyytikko. Elän tässä ajassa ja teen muistiinpanoja siitä, mitä näen.” Kuten tiedämme, kovin kauan hänen ei sallittu elää ja tehdä muistinpanoja Putinin Venäjästä. Yksitoista vuotta on kulunut kirjan aikakaudesta. Nyt jatkuu sota Ukrainassa, moneskohan vuosi on menossa, en ole enää selvillä..
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1441247066109
Merkinnät RSS-syötteenä