Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Matkailu,Yleinen

Paluu normaaliin

05.12.2014, lila46

Kylläpä on taas pimeää ja kosteaa. Aurinkoisen lomamatkan bonuksena tuli vielä kaksi aurinkoista päivää koto-Suomessa, mutta valoisuus katosi tämän aamun myötä. Turkissa päivä oli 3-4 tuntia pidempi, valoisaa oli aamulla seitsemästä iltapuolelle kello viiteen. Meillähän ns. valoisa aika kestää vain klo 9-15, sinä aikana yritän selviytyä kaupassakäynneistä sekä kotoisista askareista ja muu aika on sitten – teeveen katselua. Turkissa pääsin jopa uimaan altaaseen kolme kertaa viikon aikana päivän valossa. Vaikka matkalla joutui heräämään joka päivä aikaisin aamulla, se oli huomattavasti helpompaa kuin nyt, varsinkin kun tiesi runsaan aamiaispöydän odottavan. Mutta, lomalla pitää ollakin erilaista kuin arkena kotona. Asiasta toiseen: täytyy sanoa, että posti Turkin ja Suomen välillä kulkee nopeasti, koska sain jo loppulaskun ostoksestani! En tiedä, mitä ajatella..

zuufi3Tanssivat dervissit (kuvassa) ovat islamin suufilaisuuden munkkeja, jotka pyrkivät transsiin tanssimalla. Matkan aikana kävimme myös suufilaisuuden perustajan Mevlanan museossa Konyassa, jossa muuten oli lunta ja räntää maassa enemmän kuin Helsingissä vielä kertaakaan tänä syksynä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamin_suuntaukset


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *