Lainaa.com

Ulkomaat,Yksineläminen,Yleinen

Pahan kukat

13.05.2018, lila46

Kerrankin on elämä yhtä juhlaa, muillakin kuin äideillä: lämpö ja auringonpaiste hemmottelevat ja luonto tarjoaa parastaan. Kun kävelin pitkin rantoja, koska meri-ilmaa piti saada, huomasin yhtäkkiä miten kaunis on Helsinki ja miten kaunis on pohjoinen luonto! Tuppaa unohtumaan syksyn ja talven harmaudessa. Olo ja elo on niin paljon kevyempää keväällä. Tämä aika, jolloin puut kukkivat vaaleanpunaisin kukin, on mielestäni vuoden paras, tarvinneeko edes sanoa…  Ei tarvitse ihmetellä sitä masennuksen ja  kaksisuuntaisen mielialahäiriön määrää, mitä tästä maasta löytyy, kun ilmastokin on näin ”jakomielitautinen”. Valoa on joko liikaa tai liian vähän. – Muutenkin on täällä mennyt hyvin, päästiin osallistumaan Euroviisuihin ja jääkiekossa on ollut menestystä. Tosin, euroviisujen sijoitus oli perinteinen, enkä ainakaan minä halua kuulla Monstersia enää ikinä. Esiintyjää on turha syyttää, minua ainakin ajatteluttaa se, että kuulummeko oikeasti Eurooppaan, kun ei meitä kukaan tunnu ymmärtävän, varsinkaan musiikin saralla. Vaikka mitä tarjoaisimme, kyseisenä vuonna se on joka tapauksessa väärä valinta. Kaikki entiset Itäblokin maatkin porskuttavat ohi. Meillä ei ole kavereita, vaikka itse haluamme kaveerata kaikkien (ulkomaalaisten) kanssa! Kasvattaa sisua. – Oman väkemme parissa eriarvoisuus kukoistaa Äitien päivänäkin: osa emoista saa prenikat rintoihinsa ja juhlapuheissa kehutaan: tällaisia äitejä Suomi tarvitsee! Osa kärvistelee kuolemaan asti yksin kotonaan tai ehkä asunnottomana kadulla, tällaisista äideistä ei Suomelle ole ollut hyötyä. Mikä ei ole totta, kelvottomatkin äidit ovat voineet synnyttää Suomelle täysin kunnollisia veronmaksajia. Sitäpaitsi äidit ovat meillä katoava luonnonvara, muuten kuin tiettyjen uskonlahkojen parissa. ”Vahinkoja” ei enää tapahdu, kun nuorille jaetaan ehkäisy- ja katumuspillereitä ilmaiseksi, tällä taataan se, että kaikki syntyvät lapset saavat ensiluokkaisia äitejä. Joopa joo. – Kevään kukoistuksessakin kukkivat myös pahan kukat entiseen malliinsa, terrorismi ja hirmuteot eivät lopu. Ei silti voi sanoa, että maailma on paha. Ihmiset ovat pahoja.  https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/248526-pariisin-puukkoiskun-silminnakija-nain-miehen-veitsi-kadessaan-han-naytti-hullulta   Mutta, yritän unohtaa epäoikeudenmukaisuuden ja kaiken karmean edes täksi päiväksi. Lähden valokuvamaan vaaleanpunaisia puita nyt kun ne lopulta kukkivat täällä pohjoisessa.

Laurakin on äiti: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/248488-laura-huhtasaari-suoraan-kysymykseen-kun-pitaisi-muistaa-15-vuotta-sitten

erittäin hyvät veljet; http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805112200935612_u0.shtml

suomalainen naistenvihaaja: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805082200929969_u0.shtml

marokkolainen naistenvihaaja: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005672996.html

jesidit: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005541338.html

valeneitsyys: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805102200906812_u0.shtml?utm_campaign=uutisboksi_201511&utm_source=aamulehti

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *