Lainaa.com

Terveys ja sairaudet,Ulkomaat,Yleinen

Osaamattomuus

08.07.2017, lila46

Tämän ikäisenä (ikääntyneenä) voi myötää: olen osaamaton ihminen. En ole osannut hallita  omaa elämääni. Olen haahuillut sinne tänne. Mutta kaikkein murheellisinta on tieto siitä, että vaikka saisin aloittaa elämäni alusta, olisin luultavasti yhtä osaamaton  ja tekisin taas väärän valinnan toisensa jälkeen oppimatta mitään virheistä. Oma osattomuuteni johtuu osaamattomuudestani. Mutta, toisaalta minun tunarointini on aiheuttanut vahinkoa lähinnä vain itselleni ja läheisilleni, ei kovin suurelle määrälle ihmisiä. Maailmanlaajuista katastrofia tuskin pystyn osaamattomuudellani aiheuttamaan. –  Mutta kun sitä osaamattomuutta tuntuu olevan nykyään yheiskunnan ja koko maailman ylimmillä portaillakin. Se on pelottavaa. Siitä sen näkee, että suuri palkka ja rikkaudet ovat enemmänkin onnen kauppaa, kuin todellisella osaamisella ja asioiden ymmärtämisellä ansaittuja. Raha ei tuo sellaista ymmärrystä, mitä maailmassa nykyään tarvittaisiin. Meidän maassamme osaamaton hallitus tekee osaamattomasti päätöksiä, jotka sitten perutaan. Virheitä ei kuitenkaan myönnetä, ei millään. Ja oikeuden päätökset ovat järjestään sellaisia, että ne sotivat ainakin minun oikeustajuani vastaan. Alimman oikeuden päätökset kumotaan lähes aina. Miksi pitää yleensä olla monta oikeusastetta.? Ja terveydenhoidossa osaamattomuus kukoistaa siinä määrin, että potilaan on luotettava vain itseensä, jos on vielä tajuissaan…  – EU:n tasolla osaamattomuus ilmenee päättämättömyytenä ilman tajua siitä, että (oikeita) päätöksiä olisi syytä tehdä nopeasti katastrofitilanteissa. Ei uskalleta. Maailmanlaajuisesti ovelat pelurit käyttävät osaamattomia päättäjiä törkeästi hyväkseen. Tyhmyydestä sakotetaan ja  sakoista kärsivät hyvin monet. Ihmisten lisäksi koko luonto ja ilmakehä.

http://www.ts.fi/uutiset/maailma/3572437/Italia+saa+pikaista+apua+pakolaiskriisiin++isot+paatokset+odottavat

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/224521-nettipedofiilien-tuomiot-kovenivat-kayttivat-hyvakseen-12-15-vuotiaita

osaamattomuutta ei yleensä myönnetä: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707032200242372_u0.shtml

ikärasismi saa kukoistaa! http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005278597.html

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *