Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Luonto ja kasvit,Ulkomaat,Yksineläminen,Yleinen

Ollaanko me veljeksiä

29.05.2018, lila46

Jos Ruotsi on isoveli ja Viro pikkuveli, niin onko Suomi sitten keskimmäinen veli? Maantieteellisesti ainakin on. Ruotsilla ja ruotsalaisilla on oma identiteettinsä, samoin kuin Virollakin, jotka tunnetaan maailmalla. Me taas olemme jonkinlaisia ihme hyypiöitä, joilla ei ole tunnistettavaa identiteettiä kansana ja joiden maata ei osata sijoittaa kartalle. Kaikilla meillä on yhteinen vihollinen, mörkö, joka on taas äitynyt entistä agressiivisemmaksi, mutta vain naapurimme myöntävät sen suoraan. Puolueeton Ruotsihan se iänikuinen taistelukumppani on Venäjälle ollut, vaikka onkin viimeiset parisataa vuotta onnistunut olemaan sotimatta. Ja Baltian maista Viro on entiselle miehittäjälleen kaikkein kiukkuisin. Ja uskaltaa myös sanoa mielipiteensä. Suomi siinä välissä on epämääräistä joutomaata, joka on ylitettävä länteen päin mennessä. Asukit, hitaat tsuhnat ovat kyllä pahansisuisia, kunhan lopultakin tajuavat ja myöntävät, mitä on tapahtumassa. Mutta, onnistuuko hanttiin paneminen enää?  – Viron lehdissä oli viime viikolla uutinen: Rootsi valitsus valmistab elanikke sõjaks ette, kyse oli ”analogisesta brosyyristä” Om krisen eller kriget kommer, joka oli postitettu 4,8 miljoonalle ruokakunnalle. Edellisen kerran vastaava oli jaettu vuonna 1961. Meillä ei luultavasti ole jaettu koskaan, kun aika menee keskenään kähinöidessä, ja vihapuheita sekä populismia paheksuessa. – Kesä alkoi aikaisin, mutta nyt ”Suomen maaperä on kuin aavikko” ja kuiva maaperä ei enää kuivemmaksi voi muuttua. Näinkö nopeasti aavikoituminen tapahtuu? Totta kyllä, palattuani Virosta vajaan parin viikon siellä oleilun jälkeen huomasin, että keväinen heleä vihreys oli muuttunut tummemmaksi ja kuivemman näköiseksi. Viron rannikolla oli kosteampaa ja siellä kirjoitettiin, että tulossa on kaikkien aikojen hyttyskesä, minkä tunsi kyllä jo näin aikaisin nahoissaan. Kutina tuli tuliaisena, sen tähden eilen luin HS Metro -lehdestä kiitollisena, että meillä ”Hyttysistä tulee tuskin isoa riesaa”. Täytyy pysytellä enimmäkseen tällä puolella lahtea… – Toissa viikolla Viroon tultuani luin lehdistä pelkkiä hyviä uutisia (virolaisille): Yksinelävät eläkeläiset ovat saamassa 115 euron suuruisen tuen, joka maksetaan kerran vuodessa lokakuussa.

Virostako A. Rinne sai vappupuheensa kohuaiheen? https://www.sotsiaalkindlustusamet.ee/et/uksi-elava-pensionari-toetus-0  Sitten hammashoitoon (joka on Virossa edullisempaa kuin meillä, niinkuin tiedetään) on tulossa 40 euron hyvitys kaikille aikuisille ja lisäksi odottavat ja pienten lasten äidit, eläkeläiset ja työkyvyttömät saavat 85 euroa vuodessa hyvitystä hammaslääkärikuluista. Vieläpä proteesikuluista korvataan kolmen vuoden aikana yhteensä 260 euroa. https://www.eesti.ee/est/teenused/kodanik/tervis_ja_tervisekaitse/hambaravi_arve_infoJulkisen liikenteen matkoja kaavailtiin ilmaiseksi (muutenkin paljon halvempaa kuin Suomessa) koko maahan, ei vain Tallinnaan.  – Kaikesta jäi kansalaisista  huoltapitävän tekemisen meininki. Toisin, kuin täällä, jossa jos joku päätös saadaan lopulta tehtyä, se on aina vähäväkisintä kansanosaa sortava. Tuntuu siltä, että Suomi on mätämuna veljesten joukossa?! – Ja vielä, meinasi unohtua: Viron kansalliseläimeksi nimitettiin susi, toisin kuin meillä, jossa jokainen vähänkin sutta muistuttava tapetaan armottomasti ja tekoa vielä kehutaan lehdissä. Virossa on  monta kertaa enemmän susia  monta kertaa pienemmällä pinta-allalla kuin meillä, eikä niistä silti melskata lehdissä. Siellä sudet hyväsytään osaksi luontoa ja niiden kanssa on totuttu elämään, mistä kertoo sekin, että virolaiset ovat antaneet sudelle yli 500 erilaista nimeä. Meikäläisille korpien kasvateille sensijaan jokainen nelijalkainen on vihollinen, vaikka pahimmat viholliset kulkevat kyllä kahdella jalalla. Mutta, onhan poro saaliseläin…

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/249753-jussi-halla-aho-yllatti-radiossa-eusta-eroaminen-ei-ole-realismia

tervetuloa Malmöön? https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/249831-ita-helsingissa-kiehahti-pahoinpitely-toi-jopa-200-ihmista-paikalle-alanya-market

hinnat nousevat Helsingissäkin: http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805292200976490_u0.shtml

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *