Lainaa.com

Kulttuuri,Ulkomaat,Yleinen

Oikealla asialla tai sitten ei

16.03.2017, lila46

Kävin Berliinissä ounastelemassa kevättä. Kyllähän siellä ainakin kuukautta pidemmällä meistä oltiin: krookukset ja monet muutkin aikaiset kasvit olivat jo kukassa. Ihmiset istuskelivat terasseilla ja aurinko paistoi… Mutta hieno ilma on täälläkin, ainakin tänään, ja kevät etenee väistämättä, onneksi. Tennareilla pärjää täällä siinä missä Berliinissäkin.- Aivan yksinkertaista ei lento Berliiniin viime viikonloppuna ollut lakkoilun takia. Sinnikkyyden ansiosta sain kuitenkin peruutetun lentoni siirrettyä seuraavaan päivään. Vaikkei Finnair mitenkään ollut syyllinen asiantilaan, en ole tyytyväinen tiedotukseen. Toisin kuin Finnairilta televisiossa mainostettiin, että lähes kaikkiin matkustajiin otettiin henkilökohtaisesti yhteyttä uudelleen reitityksen merkeissä, minä en ollut näitä ”lähes kaikkia”. Iltalehdestä näin listan peruuntuvista lennoista ja vasta tunteja sen jälkeen sain sähköpostiini ilmoituksen kyseisen aamulennon peruuntumisesta. Siinä kaikki. Koko torstai-illan yritin soittaa Finnairiin (mitähän jonotukset tulivat maksamaan), onnistumatta, vasta perjantai-aamuna tärppäsi…  Ei hyvä. Matkaan pääsin kuitenkin. Kone oli luonnollisesti täpötäysi, toisin kuin eilisellä lennolla, jolla silläkin oli mukana tiistain peruutusten johdosta ylimääräisen yön Berliinissä yöpyneitä, oli jopa vapaita paikkoja. Kokonaisuutena sanoisin, että nykyään lyhyet lentomatkat sujuvat kuitenkin helpommin kuin laivaristeilyt – jos ei lakkoilla. – Täällä ei mikään tunnu edenneen, muu kuin kevät. Teltat pysyvät torin laidalla, eikä se vielä mitään, suurmoskeijaa ollaan rakentamassa Helsinkiin suurella tohinalla, pahimpien naistenkivittäjien ökyrahoilla. Eikö suuri ja mahtava naapurimme, joka tuntuu hääräävän kiireisenä joka paikassa, huomaa, mitä täällä Tshunalandijassa on meneillään ja puutu asiaan? Odottaa sopii.

 

Jos näin on, pakko jättää äänestämättä: http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005128564.html

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005129469.html


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *