Formula 1 VPN-Suomi

Luonto ja kasvit,Ruoka ja ruokavaliot,Ulkomaat,Yleinen

Nyt niitä saa

05.06.2015, lila46

Yksi on mielestäni ylitse muiden kevätkukkien joukossa, kielo tietenkin. Suorastaan hullaannun, kun näen kukkivia kieloalueita! Kauniitahan kaikki muutkin kevään kukat ovat ja tervetulleita ajallaan. Mutta, jo lapsena minusta kaikkein kauneimpia kiiltokuvia (kiiltsikoita) olivat sellaiset, joissa oli korissa tai kimpussa tummansinisiä orvokkeja ja kieloja. Seuraavaksi tulivat ne, joissa oli vaaleanpunaisia ruusuja ja lemmikkejä. Eihän yksittäinen kielonkukka mikään erityinen silmänilo ole, mutta kimppuna aivan verraton, eikä vain visuaalinen puoli, vaan viaton tuoksu hurmaanuttaa. Sain kerättyä pienen kimpun kotiin tuoksumaan, eikä tarvinnut kauas mennä. Koska koulu on jo loppunut, koulurakennuksen vieressä saattoi hyvin pyllistellä kielojen kimpussa, eikä ohikulkijoitakaan aamupäivällä ollut. Huomasin muuten äskettäin, että lähikalliollani on pieni alue, jossa kukkii kalliokieloja, niitä harvemmin näkee. – Yksi kasvi, jota Suomen keväässä kaipaan, on lehdistöltään kieloa muistuttava karhunlaukka. Olen saanut niitä Virossa tuttaviltani ja nähnyt siellä torillakin kimppuja myynnissä. Luonnosta ei karhunlaukkaa saisi poimia kuin omiksi tarpeikseen, joten myytävät ovat ehkä puutarhasta peräisin. Karhunlaukka on ruoanlaitossa monipuolinen kasvi. Virolaisessa lehdessä näin reseptin keitosta, jossa oli helpot ainesosat: karhunlaukan lisäksi parsakaalia, kookoskermaa, vettä ja suolaa. Väri oli kauniin vihreä. Suomessa karhunlaukka kasvaa villinä ehkä vain Ahvenanmaalla. En ole siihen törmännyt. Jos luulee löytäneensä karhunlaukkaa, en suosittele sitä maistamaan, haistelu riittää: laukka tuoksuu valkosipulille ja kielo hajuvedelle. Huvittavaa oli, että viime viikon torstaisessa Outlander-Matkantekijä -fantasiasarjassa törmättiin samaan ongelmaan, eli kyseisten kasvien lehtien samannäköisyyteen, ja kielon myrkyllisyyteen. – Kielojen kimpussa olivat askaroineen myös romanikerjäläiset, heillä oli, ainakin eilen, kielokimppuja myynnissä rautatieaseman liepeillä. Hintaa en kysynyt.  http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/karhunlaukka


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *