Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Kulttuuri,Yleinen

Naapurien mielipiteet

03.04.2017, lila46

Ainakin se tuli taas kerran selväksi, mitä ruotsalaiset meistä ajattelevat. Meitähän on pidetty siellä (ainakin 1930-luvulla) alempaan rotuun kuuluvana porukkana, joita ei voinut hyväksyä mukaan pohjoiseen (herra)rotuun. Kait he myös katsovat muinaisen suurvalta-asemansa perusteella oikeudekseen holhota meitä yhä. Varsin raukkamaiselta tempulta minusta vaikuttaa kuitenkin tuollainen selän takana kieliminen. Oikeuttaako EU todellakin puuttumisen toisen valtion lainsäädäntöön? Ja niinkuin ei meillä olisi sääntö- ja holhousyhteiskunta omasta takaa? Ei se kovin vakaalta vaikuta elämä nykyään heidän omassa valtiossaankaan, kun menoa Amerikassa asti päivitellään. Pitäisivät huolen vain omista juomatavoistaan… Suurvaltoihin siirtyäkseni, entäs sitten ”kun” Suomi on maailman ”keskipisteenä” Trumpin ja Putinin tavatessa täällä? Mitähän koko maailma meistä ajattelee? Toivottavasti tapaaminen on kesällä, jolloin (ruotsalaisia) turisteja häiritsevät ja maisemia pilaavat suomalaiset juopot voidaan siirtää kesäleirille johonkin saareen. Mutta ei mihinkään sellaiseen, jonka ohi ruotsinlaivat kulkevat. Ördäilkööt vain keskenään jossain keskellä merta. – Suomen julkisuuskuvaa eivät kuitenkaan pilaa Rautatientorin telttaleirit tai siellä pörräävät kerjäläiset ja kaupustelijat. Hehän ovat vain todiste suomalaisten suvaitsevaisuudesta (joka toisin hyvin valikoiva).

http://www.is.fi/suomi100/art-2000005152316.html

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704032200096033_uu.shtml

Eipä ollut ennen tarvetta: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005153951.html

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005154114.html


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *