Lainaa.com

Terveys ja sairaudet,Yksineläminen,Yleinen

Sinelmä

27.11.2015, lila46

Kuva1432Selvittyäni nippa nappa hengissä Haartmanin lahtauspenkistä teki mieli vain jäädä kotiin omaan surkeuteensa antibiootteja nappailemaan. Pakko oli kuitenkin ennalta sovitut asiat ja kauppareissut hoitaa. Yritin pitää suuni mahdollisimman kiinni ja tiesin posken olevan turvoksissa. Peiliin en sen enempää uskaltanut katsoa. Eilen kuitenkin huomasin, että ihmiset katsoivat ilmiasuani normaalia hitaammin bussissa ja kassalla. Tajusin silloin, että turvotuksen ja kivun lisäksi poskessani oli suuri mustelma. Varmaan porukka ajatteli, että turpaan on tullut, ja siltä tuntuikin, mutta vielä enemmän henkisesti. Julkinen ”terveyden”hoito on brutaalia ja epäinhimillistä, vaikka siellä eteen tulevat kokemukset yrittäisi huumorilla kuitatakin. Köyhyys on häpeä ja (varsinkin) yksinelävä köyhä nainen on vapaata riistaa kaikenlaiselle väkivallalle. Yhä ahtaammaksi naisen elintila kutistuu nyt kun ollaan menossa kohti islamilaista Suomea. Sen lisäksi, että nuoria tyttöjä häiritään ja raiskataan, sainhan itsekin viime talvena ”kunnian” tulla afrikkalaisen miehen seuraamaksi ja koskettelemaksi. Kaiken lisäksi se tapahtui julkisella paikalla rullaportaissa City Centerissä. Pääsin eroon rääkäisemällä ja kiirehtimällä portaat alas. Entä jos olisin ollut jossain pimeällä syrjäkadulla?  En tehnyt ilmoitusta härinnästä, ehkä olisi pitänyt… No, nyt jos vastaavaa sattuisi, riittäisi, kun hymyilisin, kuka silloin säikähtäisi enemmän? Mutta, tulipahan mieleen, että suomalaiset naiset tässä kohta enemmän turvapaikkaa kaipaavat, kuin roikaleet, jotka tänne ovat laittomasti tunkeutuneet. Kaikesta huolimatta, juhlitaan adventtia, niin kauan kuin vielä voidaan.
http://evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20151129

http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1448432442152

http://anna.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/rosa-merilainen-uskoin-olevani-sietamattoman-ruma/?utm_medium=email&utm_campaign=Annafi-viikkokirje+482015&utm_content=Annafi-viikkokirje+482015+CID_77be56914efec43567667419cd3cab8f&utm_s


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *