Formula 1 VPN-Suomi

Ruoka ja ruokavaliot,Terveys ja sairaudet,Yleinen

Mielipahaa ja -hyvää

27.03.2015, lila46

Nytpä äityi satamaan vettä, ei harmita kuitenkaan, sillä onneksi ei tarvitse illalla lähteä mihinkään. ”April showers bring May flowers” sanottiin aikoinaan englanninkielen oppikirjassa. Vielä ei ole April, mutta keväthän onkin aikaisessa. Ehdin aamulla hoitaa asiani kuivan, mutta tuulisen, sään aikaan. Hoitaa ja hoitaa.. Taas meni hölmöilyksi ja siitä aiheutui mielipahaa. Ketään muuta ei voinut syyttää, kuin itseään. Olin melko sekaisin aamulla ja pidin kiirettä, että ehtisin liikkeelle ajoissa. Minulle oli aika varattuna terveyskeskuksessa. Siitä tuli vielä vahvistuskin kännykkään. Luinkos minä sitä, totesin vain, että tekstari tuli. Istuin käytävässä odottelemassa, kun hoitaja hämmästyi nähdessään minut. Silloin tajusin heti, että olin tullut tuntia liian aikaisin! Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta nolo tapaus joka tapauksessa. Hoitaja oli niin ystävällinen, että varasi minulle uuden ajan pääsiäisen jälkeen, joten ei tarvinnut jäädä tunniksi istuskelemaan. – Mielihyvää sensijaan sain S-Marketissa, ei tarvinnut tulla pois turhautuneena, niinkuin viikko sitten. Jugurttihyllyssä oli kausituotteena rakastamaani kirsikkajugurttia (jota saa Virosta ympäri vuoden), en ollut uskoa silmiäni! Tästä tulikin onnepäivä.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *