Formula 1 VPN-Suomi

Ulkomaat,Yleinen

Menneisyyden haamut

17.09.2015, lila46

Kuva1387Tänä syksynä kansallisoopperassa esitetään Oopperan kummitus -musikaalia, jonne on turha yrittää saada lippuja ennen ensi syksyä, jos ei löydä jonkinlaisia kiertoteitä. Eipä hätää: Helsingin kaupunginteatterissa alkaa 14.10.2015 pyöriä Kummitusjuna-näytelmä.  Mutta on muitakin kummituksia: Eduskunnan kummitus on Lauri Ihalainen, joka innostui politiikasta vielä eläkeläisenä, kun siihen hövelisti annettiin tilaisuus. Venäjän kummitus on Volodja-sedän liian lähellä toisiaan olevien silmien takana virnistelevä paksutukkainen ja -viiksinen, viirusilmäinen generallissimus, joka kuiskiin neuvojaan oppipoikansa korvaan. Pakolaisia johtaa kummitus, (aikanaan) komea mies, joka ennusti islamin maailmanvalloituksen. Hän myös johdatti suomalaiset Vahasen ja Fräntin pois Jolon vankeudesta. Paitsi,  irakilaiset tuntuvat juoksevan karkuun Irakin sodan (2003-2011) partaista ja resuista, maakuopassa piileksivää kummitusta.  Ammattiyhdistyksen haamut ovat myös heränneet henkiin Helsingissä ja järjestävät mielenilmausta, jota jopa yleislakoksi voidaan kutsua. Helsingin henkikin on pelkkä haamu (paitsi: http://www.hel.fi/www/kanslia/fi/julkaisut-ja-kuulutukset/julkaisut/helsingin-henki). Ja kuinka voisimme unohtaa Talvisodan sankarihaamun, jota ilman emme tule toimeen? Zombeja kävelee kaduilla aika usein ja goottilaisuus on muodikasta. Dracula on aina pop. Monet elävät suomalaisetkin haamuilevat tietämättä minne mennä. Määränpäätä ja vaihtoehtoja ei tunnu olevan, toisin kuin pakolaisilla, jotka etsivät taloudellisesti parempia olosuhteita. Meillä toivo on jo mennyt.  Elämme puistattavia aikoja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafi

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1442396441321.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=2&utm_source=hs.fi&utm_content=article

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_helsingin_henki_takaisin/8104392

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *