Lainaa.com

Kulttuuri,Yleinen

Max Raabe jouluna ja juhannuksena

25.12.2014, lila46

suurkirkkoNyt on hanget korkeat nietokset ja loistava auringonpaiste. Täytynee käväistä edes pienellä lenkillä ulkona. Viime juhannuksena oli myös aurinkoista ja jäätävän kylmää. Katselimme silloin porukalla Max Raaben konserttia lämpimiksemme. Eilen huomasin yllättäen, että Raabe Palast-orkesterinsa kanssa esiintyi Teemalla. Konserttitaltiointi taisi olla sama kuin kesällä, tarkkaan ottaen olen  nähnyt saman jo kolmeen kertaan, koska mielestäni ensimmäisen kerran näin Maxin muutama vuosi sitten joulun aikaan.. Max on loistava. Ääni tulee kuin suoraan vanhalta äänilevyltä. Johtuukohan se miehen pitkästä ja laihasta kaulasta? Vihellystaito ei kuitenkaan voi kaulasta johtua. Ne kohtalokkaat ja veikeät silmäykset mitä hän luo ja ärrää voimakkaasti sorauttavat ironiset välirepliikit! Sellaista 1920-30 -lukujen bigband-musiikkia kuulee harvoin nykyään, joten saman konsertin jaksaa katsoa ja kuunnella useaan kertaan. Tyylisuunta on sama kuin aikoinaan Suomessa Dallapéllä tai myöhemmin (muistaakseni) 1980-luvulla virolaisella Mart Sanderilla bigbandeineen. – Kääk, näin netistä, että Max Raabe ja Palast-orkesteri esiintyi Suomessa viime syksynä. Miten en ollut sitä huomannut? Ehkä tilaisuus olla itse kuulijana konsertissa tulee vielä joskus. Toivossa on hyvä elää.

http://hienostelua.blogspot.fi/2014/09/max-raabe-soittoniekkoineen-savayttaa.html


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *