Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Lisävelka ei haittaa

01.08.2017, lila46

Maalla kehutaan menevän niin hyvin, että nyt on taas millä mällätä. Budjetin tekoa aloitellessaan valtionvarain ministeriön viisaat kuitenkin vakuuttelevat, että valtion velka ei ole kadonnut mihinkään, eikä katoakaan nykymenolla. Pelkkää puuhastelua ovat olleet hallituksen norminpurkutalkoot ja työllistämishankkeet. Ja kyllä tässä vähän meikäläinenkin seitsemäkymppinen höperö ihmettelee, että miksi Suomessa on vielä asunnottomia (jotka tosin eivät paljoa ääntä itsestään pidä), kun huomattava osa kansasta asuu täysin ilmaiseksi, toinen samanmoinen maksattaa asuntolainansa Kelalla ja opiskelijoillekin aletaan asumistukea maksaa vuoden ympäri. Sitä paitsi se paljonpuhuttu kansalaispalkka-kokeilukin taisi kohdistua näihin samoihin ilmaiseksi asuviin ja kaikinpuolin muutenkin tuettuihin. Muistan, kuinka telkussa haastateltiin yhtä perustulokokeiluun arvottua, joka oli virolainen mukavuuspakolainen?! – Eilisessä Ilta-Sanomassa luki, että Kela maksoi viime vuonna yli 60 miljoonaa euroa asumistukia omistusasujille. Uskomatonta touhua! Ehkä tässä pitää ruveta vaihtamaan suurempaan asuntoon, jos vaikka saisin vielä lainaa? Aikonani, kun olin nuori, ei Aravaankaan käsiksi päässyt ilman säästöjä ja ikärajat olivat tiukat. Kaikki on muuttunut. Tuntuu, kuin eläisin jossain ylöalaisin-maailmassa…

Bemarilla paikalle: https://yle.fi/uutiset/3-9746865

missille kelpaa: http://www.iltalehti.fi/politiikka/201707142200265677_pi.shtml

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *