Lainaa.com

Kulttuuri,Luonto ja kasvit,Yleinen

Keskustelua kuplassa

07.09.2016, lila46

Olen yrittänyt ottaa kaiken irti näistä syyskuun (ehkä viimeisistä) kesäisistä päivistä. Keväällä ostamani hempeät ruusutkin äityivät kukkimaan parvekkeellani. Eilen käyskentelin Espalla ja tänään Hietaniemen hautausmaalla (huvinsa kullakin) ja ajelin ratikoilla Ehtoolehdon malliin. Uskaltauduin sisään kolmen sepän patsaan ympärille viritettyyn muovikuplaankin. Siellä eräs rouva totesi että, ”kaikkea ne saksalaiset keksivätkin”. Siitä kehkeytyikin keskustelu, selvisi, että rouva oli elänyt Berliinissä pitkiä aikoja ja perehtynyt paikalliseen kulttuurielämään, erityisesti musiikin saralta, perusteellisesti. Hän suositteli lämpimästi minullekin riittävän pitkää Berliinin matkaa. Tarkoitus olisi. Asiahan on niin, että kun antautuu keskusteluihin tuntemattomien kanssa, oppii joka kerta jotakin uutta. – Iltana muutamana selvisi, että naapurustoomme melko salakähmäisesti rakennettu kerrostalo on Nuorisosäätiön. Niin saimme mekin osamme. Tontti oli alunperin kaavoitettu omakotitalolle, ja rakentaminen rinteen pienehköllä tontilla aloitettiinkin tasan vuosi sitten. Minkäänlaista rakennuttajan kylttiä ei työmaan ulkopuolelle koskaan tullut. Rakentamisen edistyessä selvisi, että omakotitalo olikin useampikerroksinen rakennus. Ja kuun vaihteessa asunnot olivat jo täyttyneet minun mitään havaitsematta. Ammattimiehet asialla… Viimeaikaisten uutisten valossa olen miettinyt paljon ihmisen arvoa ja vähäarvoisuutta, jopa arvottomuutta. Roomassa 100 000 ihmistä seurasi äiti Teresan pyhimykseksi julistamista. Ottamatta kantaa roomalaiskatolisen kirkon oppeihin ja menettelyihin, en voinut olla ajattelematta: onko yksikään ihminen pohjimmiltaan pyhimys. Ansaitseeko kukaan tällaista kunniaa? Samoin, kun tänä lohduttomana työttömyyden aikana vähennetään tukia ja etuuksia vähävaraisilta, Veikkauksen johtajalle on pokkaa maksaa 32 000 euroa KUUKAUDESSA! Onko kenenkään ihmisen työpanos sen arvoinen? Mitä hänessä on niin poikkeuksellista, että hän ansaitsee tällaiset ansiotulot? Muiden on tultava koko VUOSI toimeen samalla summalla, jopa puolet pienemmälläkin, eli alle 20 000 eurolla.  Kokemusta on. Ottaen huomioon, että työttömät ja muut vähätuloiset kantavat pennosensa kyseisen buljun kassaan. Kulunut fraasi ehkä, mutta minä katson, että voitan enemmän, kun jätän lottoamatta. – Mutta, nyt pitää keskittyä odottelemaan illan elokuvatapahtumaa kakkoselta, eli Docventuresin esittämää Venäjän valtion tuottamaa World Orderia.

Kadonneen matkakortin uusiminen maksoi 11 euroa:
http://www.hs.fi/mielipide/a1473046702294

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2016/09/04/irtisanottu-hsssa-39-vuoden-tyourani-paatettiin-noyryyttavalla-tavalla/20169166/139?&ref=hs-nocss

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1472958957672

Jotain hyvääkin:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1472959882728

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *