Formula 1 VPN-Suomi

Kulttuuri,Ruoka ja ruokavaliot,Yleinen

Juhla ja juhannusilta

19.06.2015, lila46

Kuva1296No, vielä ei olla juhannusillassa, mutta aatossa kuitenkin, ja voidaan niin sanotusti laskeutua juhlaan. Kakkua saa olla eläkeläisenkin pöydässä juhannuksena. Siitä olen iloinen, ettei ole tarvinnut juhannuksen menoliikenteeseen osallistua. Tuskinpa ilma sen kummempi on missään päin Suomea. Joka tapauksessa, juhannuksena (vaikkea kokkoa saataisikaan sytytettyä) grillataan, ryypätään ja hukutaan. Huonolla ilmalla vähemmän. Menoa kestää vain pari-kolme päivää, tosin, useiden kesälomahan alkaa juhannuksesta, joten toivottavasti edellä mainittu meno ei jatku koko loman ajan.. Mutta, paitsi pohjoisten kansojen juhannusta, Suomessa vietetään samaan aikaan etelästä tulleiden ramadania, joka kestää suomalaisen kesäloman verran. Olen luullut, että silloin keskitytään paastoamiseen, hengellisen puolen ohella, ja vasta lopussa juhlitaan. (Onneksi Suomessa ei teurasteta lampaita kaduilla.) Mutta, eilen Aamutelevisiossa haastatellun somalinaisen jutuista tulinkin toiseen käsitykseen. Kyseessähän on kuukauden pituinen juhlaputki (jonka veronmaksajat etupäässä kustantanevat), jolloin ruoanvalmistus aloitetaan jo iltapäivällä ja yöt syödään porukalla juhlien. Mitä paastoa sellainen on? Henkisestä puolesta nainen sanoi, että silloin ikäänkuin maksetaan takaisin sitä hyvää, mitä on saatu. Miten suomalaisille ja Suomelle maksetaan, en ainakaan minä ole huomannut mitään? Vai eivätkö he koe saaneensa mitään hyvää meiltä, ainoastaan valituksen aiheita? Olkoon vaikka vihapuhetta, mutta pakko on ihmetellä..

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *