Lainaa.com

Kulttuuri,Yleinen

Hyvikset/pahikset

23.09.2016, lila46

inhimillisen-typeryyden-peruslait-3Voidaan taas laulaa: ”kenen lippua kannat, kenen joukoissa seisot”? Mutta, tuntuu siltä, että paluu kuusikymmentäluvun kahtiajakoon ei riitä, on mentävä ajassa jopa sata vuotta taaksepäin. Punaiset ja valkoiset taistelevat taas ja lisäksi joukkon on tullut erittäin kovaäänisiä, kaikkitietäviä ja äksyjä vihreitä pakansekoittajia. Kansalaissotaanko taas ollaan menossa? Sitäkö tässä tarvitaan, juuri kun Venäjä tuo huipputeknologiaansa rajoillemme? Kahtiajaon uusi nimitys taitaa olla ”polarisoituminen” ja suomalaiset tuntuvat potevan bipolaarista-mielialahäiriöitä. Ehkä nykyinen tilanne ei jääkään pelkäksi häiriöksi, vaan taistelua pitää jatkaa siihen asti, kunnes yhtään syntyperältään suomalaista tai edes suomalais-ugrilaista, ei tältä nimimaalta löydy? – Mikäli pakolaisviroilla haluttiin saada aikaan epäjärjestys läntiseen maailmaan, siinä on onnistuttu erittäin hyvin. Kaikki muuttui vuoden sisällä, sen jälkeen, kun tänne tuli yli 30 000 vaeltajaa, kuka mistäkin syystä. Vertailun vuoksi Amerikan Yhdysvallat otti vastaan samassa ajassa vain 10 000 pakolaista. Vuoden sisällä tulijat pakottivat suomalaiset valitsemaan puolensa: jos et toivota koko maailman pakolaisia tänne tervetulleeksi suomalaisesta sosiaalijärjestelmästä nauttimaan, olet auttamatta pahis! Lisäksi olet rasisti, suhtauduitpa maahantuloon miten hyvänsä. Lisäksi olet autistinen, jos et osallistu mielenosoituksiin ”oikean asian” puolesta. Muunlaisia mielenosoituksia ei sallita. (Mielenosoitukset ovat nykyään arkipäivää, vaikkei suomalaisia ennen saanut barrikadeille millään.) Hyviksiä ovat suureen ääneen suomalaisia taviksia nimittelevät (usein itse maahanmuuttajataustaiset) rääväsuut. – Äskettäin tapahtuneet kaksi ”yksittäistapausta”, joissa molemmissa suomalainen mies sai surmansa väkivaltaisesti, osoittavat hyvin tilanteen: kun surmaaja oli maahantulija, hänen henkilöllisyytensä varjeltiin visusti, mutta suomalaisen nuoren miehen ollessa kyseessä nimi ja kuvakin julkaistiin. Ensimmäisen tapauksen tappaja oli traumoista kärsivä pakolaispolo, mutta toinen oli hirveä natsi, ja rasisti tietysti myös.. Ei mene minun kaaliini, mitä rasistista on siinä, että suomalainen mies pahoinpitelee toisen syntyperäisen suomalaisen? Rikos se tietysti on, mutta miten ”hyvikset” saavat siihen vielä ympättyä rotuvihan?!-  Anteeksi vain, mutta yhtään natsia en itse ole elämäni aikana tavannut, en uutta enkä vanhaa. Elokuvista saamaani mielikuvaa natseista on vaikea vaihtaa ”suomalaiseen taparikolliseen”. Ja vihapuhe, sitäkö kaikki ”väärällä puolella olevat” suoltavat? Onko se se taviksen tavallinen puhekieli nykyään? Kyllä minäkin usein puhun ollessani vihainen, jolloin naamani punoittaa, vaikka muuten onkin valkoinen, joten ”pahisten” joukkoon kuulun auttamatta..
(kuva M.Cipollan merkittävästä teoksesta ”Inhimillisen typeryyden peruslait)

 

http://www.hs.fi/kotimaa/a1474426500908

http://www.hs.fi/kaupunki/a1474342897303

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001264755.html

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2016/09/20/ruotsin-taloudessa-hengastyttava-veto-ero-suomeen-raikea/20169769/12?&ref=hs-nocss


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *