Formula 1 VPN-Suomi

Luonto ja kasvit,Yksineläminen,Yleinen

Hortoilua

10.06.2015, lila46

Tähän aikaan vuodesta voi  metsissä ja rannoilla kävelevä muuttaa pelkän hortoilun hortailuksi ja kerätä luonnosta ilmaisia ruoka-aineita. Jokainen voi olla oman elämänsä hortonomi. Huolettomassa (ja huolimattomassa) Kreikassa, varsinkin Kreetalla, on kerätty keväisin luonnosta villivihanneksia, hortaa. Siellä on tuoksua mintun ja ruusun, mutta saa niistä nauttia Suomessakin myöhemmin kesällä. Monet nimekkäät suomalaiset keittiömestarit vannovat nyt hortoilun ja hortailun nimeen. Ja mikä ettei, muistan itsekin lapsuudesta ketunleipien kirpeyden, kallioimarteen juuren makean lakritsimaun, suolaheinän suolaisuuden ja luonnossa villinä kasvavat laukat ja kuminat. Tulihan niitä silloin maisteltua, kun oli vielä huomattavan paljon maankamaraa lähempänäkin kuin nyt. Mutta, enää en uskaltaisi lähteä maistelemaan, sitä villikasvien keruussa painotetaankin, että tuntematonta kasvia ei saa maistaa, samahan pätee sientenkin kanssa. – Viherryksestä finanssiin. Luen aina mielenkiinnolla (tosin eniten kirjoitusvirheitä ja yli hilseen menevät jätän lukematta) Metro-lehden tekstiviestipalstaa. Sinne kirjoittelevat ne(kin), jotka eivät netissä aktiivisesti tsättäile. On siellä paljon ihan tavallisten ihmisten huolenaiheista kertovia viestejä, uskonnollisesti hurahtaneiden ja venäjätrollien joukossa. Lisäksi on tietysti niitä, jotka irvailevat juntiksi kokemiaan tavallisia ja haluavat provosoida. No, joka tapauksessa, paljon viestejä on ollut viime päivien lehdissä pieneläkeläisten asumistuen poistosta. Eräskin sanoi menettävänsä 5000 euroa vuodessa tukea oman eläkkeensä ollessa 1100 euroa kuukaudessa..(Mikäli viesti oli vilpitön.) Siitähän tulee yli 400 e/kk. Minua ihmetyttää, kuinka suuria asumistukia oikein maksetaankaan ja kuinka suurista ja kalliista asunnoista? Omahyväisenä voin sanoa saavani sata euroa kuussa asumistukea (eläkkeeni ollessa samaa tasoa kuin suurempaa tukea saavalla tulevaisuutensa pelkääjällä). Eläkkeelle jäädessäni muutin yksiöön, pystyäkseni selviytymään vuokranmaksusta. En nimittäin silloinkaan luottanut saavani minkäänlaista asumistukea, kun ei eläkeläisille tuntunut mikään kuuluvan..


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *