Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Hirveän kaunista

18.10.2014, lila46

Kuva0974Tänään on todella kamalan kaunis ja kirkas ilma. Eikä ole kylmäkään, hiki virtasi ohuehko takki päällä ulkona liikuskellessani. Eteläisiä naapureitamme kummastuttavat ja naurattavat suomenkielen ilmaukset, esim. kamalan hyvää, hirveän kivaa jne.. Suomessa monet asiat voivat olla niin hyviä, että niitä pitää voimistaa sinänsä negatiivisilla ilmauksilla. Kielen rikkautta, minun mielestäni. No, joka tapauksessa kauniin ilman innoittamana läksin viikonlopun ruokaostoksille aikaisemmin parjaamaani Lidliin. Kylki kyljessä sen kanssa on Alkon myymälä, jossa on hyvä tarjonta eri maiden  erilaisia viinejä. Löysin alle kympillä kuivaa kuoharia (Chardonnay Brut), enkä pelkkiä puolimakeita litkuja. Alkossa ei ollut kuin yksi asiakas minun lisäkseni. Ruokapuolellakin oli melko väljää ja ostotapahtuma eteni hyvällä mielellä. Hankin, mitä löysin ja jaksoin kantaa, loput jäivät lähikauppaan ostettaviksi. Vasta kassalla toiset asiakkaat aiheuttivat epämiellytävän kokemuksen, kassa-tyttö oli sensijaan kyllä ihan mukava. Maahanmuuttaja-asiakkaat ovat hyvin omaksuneet kantaväestön käyttäytymisen kassajonossa: takanani olevien mielestä mätin tavaraa liian hitaasti koristani hihnalle, joten he pökkivät minua persuksiin kärryllään, joka oli ladattu täpötäyteen tuoremehuja, maitoa ja ties mitä suuren joukon evästä, ja alkoivat ladata tavaraa hihnalle hirveää vauhtia, ennenkuin olin päässyt lähellekään maksutapahtumaa. Maassa maan tavalla. Vasta tänä syksynä olen alkanut nähdä kyseisessä myymälässä ketjun perinteiseen asiakaskuntaan kuuluvia henkilöitä. (Tämä on pelkkä huomioni, toivottavasti ei pidetä rasismina. Ihmisten näkyvin ominaisuus on joka tapauksessa heidän rotunsa.)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *