Lainaa.com

Terveys ja sairaudet,Ulkomaat,Yleinen

Elämän ankeuttaminen

15.10.2015, lila46

Ilmat ovat edelleen hyvät, mutta vain harvoin jaksan ilahtua edes siitä. Omassa elämässäni tuntuu olevan vain (taloudellisia) ongelmia tänä aikana, jolloin eläkeläiseltä ollaan ottamassa pois se vähäkin, mitä on, ja terveyskin pragaa juuri nyt. Kun on pitkän aikaa kiituuttanut vanhoilla silmälaseilla ja siirtänyt hammaslääkäriin menoa, kaikki ”räjähtää” sitten yhtä aikaa. Vain harva kyselee, mitä minulle kuuluu, joten sanon sen kuitenkin: Ei kurjuutta kummempaa! – Omasta tilanteestani johtuen vihaksi pisti eilinenkin eduskunnan tilaisuus, jonka demarien pikku prinsessa oli koollekutsut vihapuheen ja rasisimin kertakaikkiseksi kieltämiseksi Suomessa. On raukka hyvässä elämässään joutunut kiusatuksi. Kai se pitäisi jokaisen politiikoksi haluavan tajuta, että lokaa tulee väistämättä niskaan, kaikkia ei voi miellyttää. Ja kyllä ”kansanedustajan” pitää olla senkin kansanosan edustaja, joka on toista mieltä hänen kanssaan. Ja se on kumma, kuinka maahanmuuttajat pyrkivät olemaan enemmän suomalaisia kuin kantasuomalaiset. Kysyttiinpä heiltä sitä tai ei, he hokevat: ”Olen suomalainen”. No, eihän sitä syntyperäinen aina halua edes tunnustaa, niin paljon nolottaa olla suomalainen. Täällä Hölmölandiassa pääministerikin möläyttelee teeveessä antavansa kakkos (vai 3.) asuntonsa kaikenmaailman aseistakieltätyjien tulla luksusoloihin. (Arvostan kyllä aseitakieltäytymistä, mutta en siinä muodossa, missä se nyt ilmenee.) Maahantulijat eivät tajua, että tässä maassa on vihattu ja kiusattu aina, ei sitä eduskunnan päätöksillä poisteta. Käydessäni kansakoulua 1950-luvulla, aina löytyi jokin syy kiusata (tyttöjä), vaikka naama oli yhtä valkea kaikilla. Sitäpaitsi, kaikkeen ei tarvitsisi takertua, kyllä ihmisten täytyy saada sanoa sanottavansa ja purkaa vihansa ja mielipahansa edes netissä, ennenkuin paha olo ryöstäytyy teoiksi! Ollaan samassa tilanteessa kuin nuoruudessani, silloin ei saanut sanoa pahaa sanaa Neuvostoliitosta, vaikka kaikki (varsinkin siellä käyneet) tiesivät missä jamassa asiat siellä olivat. Suurta teatteria kaikki! Nyt turvapaikan hakijat ovat niin ”pyhää” sakkia, että heidän motiivinsa tänne tuloon on ainoastaan heidän kokemansa vaino ja väkivalta kotimaassaan, mitään epäilyksiä heidän tarkoitusperistään ei saa olla!? Ei mitään uutta auringon alla.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1444889771842.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=6&utm_source=taloussanomat.fi&utm_content=site

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/126662-vaite-vaiettu-ilmio-avaa-euroopan-ovet-ihmissalakuljettajille

http://danielkaartinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/204826-eduskunnassa-valaytettiin-internet-sensuuria?ref=karuselli


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *