Lainaa.com

Kulttuuri,Yleinen

Ketkä ovat pahempia

04.04.2017, lila46

Aina hurjemmaksi menee meno mainen, kun naapurimaissamme räjähtelee. Ja hurjaa on meno täällä stadin seudullakin. Miksi? Ihmettelen todella, ovatko meillä asiat niin huonosti, että se oikeuttaa kaikenlaiseen huonoon, jopa väkivaltaiseen käytökseen? Ei voi syyttää koulujakäymättömiä nuoria pelkästään, sillä rettelöimässä ovat myös jo hyvinkin keski-ikää liippaavat (ilmaiseksi) hyvinkoulutetut  ihmiset. Mutta, kuten on usein nähty, yliopisto on antanut vain substanssisivistystä ja auttanut kadottamaan luontaisen sydämensivistyksen. Monet nykyajan tohtorit ovat käytökseltään sellaisia, että jos olisin joku heistä, en ilkeäisi kertoa oppiarvoani. Ja nämä hienot oppiarvotko oikeuttavat ylenkatsomaan oman maan ihmisiä, varsinkin vanhempia ikäpolvia? – Miksi jotkut etelästä (laittomasti) maahantulleet ovat tuen ja mielenosoitusten tarpeessa? Läheisten (oikeaa) hätää ei haluta nähdä. Ja mitä näillä mellakoinneilla peitellään? Yhtä hyvin kuin Putinin Venäjällä voi nyt kunnallisvaalien alla kysyä: mitä peitellään mielenosoituksilla? Miksi laittomasta tehdään laillista? – En ihmettele, että tavallisten ihmisten ajatukset ja arvot menevät menevät sekaisin, kun ei tiedä enää ketä uskoa, kun oikeasta tuleekin väärää ja päinvastoin! En ole enää varma itsekään, miten säilyttää omat näkemykseni oikeasta ja väärästä. Näin pääsiäisen lähestyessä oli pakko googlata (kristittyjen) isosta kirjasta, huomatakseen, että (silloinkin) oli samankaltaista kuin nyt:

15 Tapana oli, että maaherra aina juhlien aikana päästi vapaaksi yhden vangin, jonka väkijoukko sai valita. 16 Vankien joukossa oli nyt Barabbas- niminen kuuluisa mies.17 Kun väkijoukko oli koolla, Pilatus kysyi: ”Kumman haluatte? Vapautanko Barabbaksen vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?” 18 Hän näet tiesi, että Jeesus oli pelkästä kateudesta jätetty hänen käsiinsä.” http://raamattu.fi/1992/Matt.26.html

porot naapurissa: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704022200092916_uu.shtml

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *