Formula 1 VPN-Suomi

Luonto ja kasvit,Ulkomaat,Yleinen

Avaraa maata ja matalaa vettä

23.10.2016, lila46

img0223aHarmaat päivät tuppaavat ”ahistamaan”, varsinkin jos ei sada. Minusta sade jollain tapaa oikeuttaa harmauden. Tänään onneksi on hivenen valoisampaa, kuin parina edellisenä päivänä. –  Olinkin lähes kaksi viikkoa avartumassa lahden takana, tulin pois samana päivänä, jolloin Viron uusi presidentti oli vierailulla Suomessa. Joka päivä oli aurinkoista ja iltapäivisin jopa lämmintä, vaikka joka yö oli pakkasen puolella ja aamuisin maa kuurassa. Vesi oli rannalla ennätysmatalla, mutta niin on kuulemma Helsingin rannoillakin, vielä en ole käynyt henkilökohtaisesti toteamassa tilannetta. – Heti menomatkalla Tallinnasta Pärnuun, laakeita maisemia auringonlaskun aikaan katsellessani, tunsin, miten laivamatkan aiheuttama stressi hellitti ja saatoin hengittää vapaammin. Vaikka vuoristomaisemat ovatkin kauniit, niitä katsellessa minun mieleni ei rauhoitu, ainoastaan Viron rannikon maisemat tekevät sen. Vihreä alava maa, vaaleanruskea rantahiekka ja sininen meri ilman saaria, sellaisesta maisemasta nautiskelin joka päivä. Värikkää puut ja niiden aluset täynnä tammenterhoja, pihlajanmarjoja ja omenia olivat näkyjä, joita halusin kuvata. Nykyisessä mummopuhelimessani on vain törkeän huono kuvanlaatu. Mutta, kun se oli aina taskussa ja toinen valokuvausväline edelleen matkalaukussa… – Mediaseurantani oli virolaisten lehtien ja radion varassa,  helpotus oli sekin, kun ei tarvinnut Suomen uutisia kuulla eikä nähdä. Tosin, radiossa lainataan siellä huomattavasti aikaisempaa enemmän  Suomen tiedotusvälineitä: Hesaria, Suomen Kuvalehteä ja Yleä.  Äsken tapahtunut presidentin vaihdos aiheutti lehdistössä yhä kuohuntaa. Ilveksestä sanottiin: ”vieraana tuli ja vieraana lähti”, mutta polemiikkia riitti hänen (ja Evelin Ilveksen aikanaan yhdessä) omistamasta (H)Ärma talusta. Nimenomaan sen vuoksi, että hän oli (käsittääkseni) saanut aikoinaan EU:lta tukea noin kaksisataa tuhatta euroa majoitustoiminnan kehittämiseksi, mutta maksanut takaisin vain parikymmentä tuhatta euroa lopettaessaan toiminnan. Teed Teder kirjoitti Õhtulehdessä äidinkielensä saaneen uudissanan ”ärmatamine” ja onhan vastaavia suomenkielessäkin poliitikkojen jäljiltä. – Myös uuden presidentin, Kersti Kaljulaidin ilmoitus, että haluaa asua perheensä kanssa Nõmmellä omakotitalossa, eikä Kadriorgin linnassa, aiheutti pohdintaa turvajärjestelyistä. Esiteltiin myös kuvien kanssa uuden presidentin omistamat huoneistot useissa kerrostaloissa. Vaikka nais-nimitystä presidentin arvonimen edessä ei ollut suotavaa käyttää, koska sitä pidettiin vähättelevänä, Kaljulaidia kuvailtiin ”Kansakunnan Äitinä ja Isänmaan tyttärenä”. Pukeutumisessaan hänen sanottiin noudattavan Tarja Halosen linjoja. – Muita ikuisuusaiheita Viron mediassa: Edgar, aina vain Edgar, siipirikkonakin (jalkapuolena) ja Putinin Venäjä käsiteltiin suorasukaisesti, jopa vihamielisesti (suomalaisen näkökulmasta). Lahden täällä puolen jauhettiin omassa likalätäkössä enimmäkseen samoja juttuja kuin ennen reissuani.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kersti_Kaljulaid

https://et.wikipedia.org/wiki/%C3%84rma_talu

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1477028242554

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1477020139133

http://www.hs.fi/talous/a1477017425995

http://www.hs.fi/kotimaa/a1477100142437

 

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *