Luin joululahjaksi saamani pokkarin, Kaari Utrion ”Oppinut neiti”, jota Suomen kuvalehden arvostelussa kuvailtiin: kuin suomalainen Ylpeys ja ennakkoluulo. Kieltämättä, epookkiromaani vaatii aina samankaltaisen juonen: vaatimattoman näköinen köyhähkö ja nuorehko neiti-ihminen, johon rikas ja korskea (ja komea) aatelismies rakastuu ja seikkailujen jälkeen loppu on onnellinen. Tässä teoksessa köyhä neito reissasi Pietarin ja Lapin väliä 1830-luvun kulkuneuvoilla ja sen aikuisilla teillä menestyksekkäästi. Johan siinä nuoruus kului aikaavieviä matkoja tehdessä. Joka tapauksessa, oppinut rouva on kirjoittajakin, jonka laatuun voi luottaa ja oppia aina jotakin uutta kulloisenkin vuosisadan elämänmenosta. Kuitenkin, ihmettelen nykyajan kirjailijoiden, varsinkin naisten, intoa kirjoittaa Lapista ja lappalaisista. Miksei sitä aihetta voi jättää pohjoisesta tuleville kirjoittajille, joille sikäläinen elämänmeno on itse koettua? Lukemani kirjan aikaan, 1800-luvulla, eli oikeasti oppinut nainen, Aurora Karamzin, josta kuulin jo lapsuudessani puhuttavan hyväntekijänä. Nuorena Helsinkiin muutettuani kävin hänen haudallaan ja Hakasalmen vaaleanpunainen huvila on aina ollut suosikkini museoiden joukossa. Aurora Karamzinista on kirjoitettu useita kirjoja ja näytelmiäkin, ehkä viimeisimpänä Raija Orasen viime vuonna ilmestynyt ”Aurora”. Sen kirjan aion ostaa itselleni synttärilahjaksi. Karamzin eli liki satavuotiaaksi ja hänen elämänsä jakautui Suomessa ja Venäjällä elettyihin vuosikymmeniin. Oikeastaan monta elämää yhdellä naisella. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4614/
Merkinnät RSS-syötteenä