Otetaan mitä on

Lauantai-iltana tilausbussi jätti minut Sokoksen tavaratalon nurkalle. Melkein rääkäisin kauhusta, kun luulin aikakoneen heittäneen minut jostakin muinaisesta pysähtyneisyyden ajasta suoraan keskelle sodoman ja gomorran orgioita. Apuva! Kadut ja aukiot olivat täynnä kaikenkirjavaa puolialastonta sateenkaariväkeä. Tunsin suoranaista kauhua siitä, kuinka rumpumahaisena, koko elämänsä heterona viettäneenä ja nykyään jo kirjaimellisesti sukupuolineutraalina, mummona selviäisin kotikonnuilleni tästä itseäni nuorempien aiheuttamasta kaaoksesessa. En olisi kaupungille uskaltautunut, ellen olisi ollut tulossa Sastamalan Antiikkikirjapäiviltä. Sikäläisestä kirjojen ja enimmäkseen itseni ikäisten ihmisten ja pienen paikkakunnan tarjoamasta lauantai-illan rauhasta minut heitettiin keskelle kaikenkirjavaa sekasotkua. Niin juuri. Likainen ja roskainen oli kaupunkikuva. Ei siinä auttanut muu, kuin suunnistaa määrätietoisesti kohti rautatientoria (jonka täyttivät olutteltat).  Puikkelehdin väenpaljoudessa niin nopeasti kuin pääsin ja nähdessäni oman bussini seisakkeellaan otin loppuspurtin jäykillä koivillani. Pääsin viimeisenä sisään, onneksi ratin takana ei istunut se raivohullu virolainen kuski. Bussissakin oli kovaäänistä puolipukeista porukkaa. Vasta laskeuduttuani omalle pysäkilleni uskalsin rauhoittua ja hengähtää. Kotiin päästyäni alkoi ukonilma ja sadetta tuli runsaasti. Ehkä se puhdisti kadut. Ja ehkä olen itse jonkinlainen elävä muumio, joka ei pysy enää elämänmenossa mukana… Mutta onko minunlaisellani enää oikeutta liikkua pelkoa tuntematta Helsingin kaduilla?

(Kuva on Viljandista.)

http://www.hs.fi/kaupunki/a1467509277767

http://www.metro.fi/uutiset/a1387818354867

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001212808.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=0&utm_source=taloussanomat.fi&utm_content=site