Otetaan mitä on

On ollut makean leivän päivät, kirjaimellisesti, tällaisella vanhalla yksineläjälläkin. Ystävänpäivän juhlien jälkeen olen viettänyt iisi livingiä: ruoanlaitosta ei ole tarvinnut huolehtia, pakastimesta ulos ja mikroon sisään. Bling, valmista tuli! Yhden pizzan leivoin tähteeksi jääneistä leikkeistä ja juustonkannikoista. Piirakkaa ja kakkua riittää. Varsin sokeri- ja vehnäjauhopitoinenhan tällainen dieetti on ja pidemmän päälle erittäin turmiollinen. Mutta, olen ostanut tomaatteja ja omenoita vastapainoksi. (Tosin on riittänyt suklaata ja sipsejäkin sekä suolaisia oliiveja.)  Nyt vietän huoletonta elämää ruokailun suhteen ja käytän lahjaksi saamiani lahjakortteja ja käteistä kampaamo- ja kauneushoitopalveluihin. Joskus näinkin, ehkä kerran vuosikymmennessä. – Olen pari kertaa tämän  ohella katsonut Teemalta Kirjamessuilla nauhoitetun kirjailija Minna Lindgrenin haastattelun vanhusten kohtelusta. Häpeän tunnustaa, että en ole lukenut yhtäkään Ehtoolehto-sarjan kirjaa. Aikomus on kova. Kirjoissa seikkalevat käsittääkseni yli 90-vuotiaat sankarittaret, jotka asuvat kalliissa hoivakodissa. Sellainen ei ole minun tähtäimessäni, koska en elä niin vanhaksi, eikä minulla ole taloudellisia mahdollisuuksia hoivakotiin, jossa kuukausimaksu on 4000 – 5000 euroa. Mutta, joka tapauksessa kirjailija puhuu asiaa vanhusten hoivahelvetistä. On järkyttävää, kun vanhat ihmiset jätetään digitalisaation armoille. Itsestäni on myös järkyttävää se, että mikäli ihminen elää satavuotiaaksi, niin puolet hänen iästään on vanhuutta. Ainakin työnantajien ja nuorten ihmisten mielestä viisikymppinen on jo liian vanha kaikkeen.. Miksei nuoruus voi olla pidempi? Studio55:ssä tänään oli hyvää keskustelua aiheesta: http://www.studio55.fi/tvohjelma

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-2000001123808.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=2&utm_source=taloussanomat.fi&utm_content=site

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1456026567834

http://www.metro.fi/uutiset/a1387816624620?ref=tf_iokboksi