Otetaan mitä on

Ostin viime viikolla Rahva Raamat -kirjakaupasta keittokirjan kissoille: Kokka ise Kassille, vapaasti käännettynä: Kotiruokaa kissalle. Eihän minulla ole (enää) kissaakaan, mutta kirjan kansikuva ja piirrokset miellyttivät minua. Samanlainen kirja on saatavana myös koirille, mikä onkin ymmärrettävää, onhan koira sekaruoan syöjä. Kuvat ovat ikäänkuin lyijykynällä vedeltyjä, mutta miten  hyvin on muutamalla viivalla saatu kissojen ilmeet esille, ihmeellistä! Reseptitkin ovat aika ihmeellisiä, melko paljon käytetään mausteita ja vehnäjauhojakin. Riisin käytön ymmärrän hyvin, tein itsekin riisipohjaista pöperöä virtaskivistä kärsivälle kissalleni, joka tosin ei kotiruoasta paljoa perustanut.. Olen aina ajatellut, että kissa tietää ja näyttää mitä haluaa syödä. Aika epäterveellisiähän niiden ruokavaliot olivat: virtsakivipotilas oli hulluna vihreisiin oliiveihin, joku toinen odotti pannukakun paistumista uuninluukun vieressä, yksi varasti leipälaatikosta ranskiksen ja jyrsi sitä kuin rotta.. Mutta eivät kissani hirveän pitkäikäisiä oleetkaan, yli kymmenvuotiaita kuitenkin omilla ruokavalinnoillaan. Ja lääkkeiden antaminen kissalle (yksinään) on epätoivoista yritystä.. Ihmiset sensijaan ovat tottuneita (totutettuja) pillereiden popsijoita…